Jyväskyläläinen valokuvaaja muistelee elämänsä järkyttävintä työkeikkaa: "Järkytys ja itku tulivat vasta paluumatkalla"

Jyväskyläläinen valokuvaaja Petteri Kivimäki oli Konginkankaan onnettomuuspaikalla ensimmäisten median edustajien joukossa. Näin hän muistelee järkyttävää työkeikkaa 15 vuoden takaa:

"19. maaliskuuta vuonna 2004 meni osaltani kuin sumussa ja silti muistan koko päivän tapahtumat täysin kirkkaasti. Se oli tapahtumiltaan ja tunnelmiltaan todella ainutkertainen vuorokausi ja toivottavasti jää sellaiseksi elämässäni.

Päivä alkoi yöllä kello neljän aikaan, kun silloinen sanomalehti Keskisuomalaisen kuvatoimituksen esimies soitti ja esitti asiansa: Nelostiellä Äänekosken pohjoispuolella oli tapahtunut vakava onnettomuus.

Unen pöpperössä kiitin häntä soitosta, toivotin hyvää yötä ja suljin puhelimen.

Sinnikkäänä miehenä hän soitti uudestaan ja esitti asiansa tällä kertaa kovemmalla äänenpainolla.

Lähdin välittömästi ajamaan kohti Äänekoskea ja kauhistuin, miten liukas tie oli. Yöllä oli ilmeisesti satanut jäätävää tihkua ja minulla oli täysi työ pysyä iljanteisella Nelostiellä.

Matkan varrella alkoi toistua painajaismainen näky: pimeydestä lähestyi täyttä vauhtia hälytysajoneuvoja vilkkuineen. Aloin myös saada puhelimeeni viestejä paikalle menossa olleelta Keskisuomalaisen toimittajalta: 5 kuollutta... 9 kuollutta... 13 kuollutta...

Äänekosken ohittaessani suuni oli rutikuiva.

Konginkankaalla odotti vilkkuvalomeri, valonheittimillä valaistu onnettomuuspaikka ja Transpointin rekka, joka oli ojassa. Paikalla oli myös poliisi, joka ohjeisti, ettei 50:tä metriä lähemmäs saanut mennä.

Kuvasin onnettomuuspaikan sekä tieltä että metsästä, josta näkyi myös pahasti keulastaan kasaan mennyt turmabussi. Toimin turtana ja mekaanisesti – jälkikäteen ajateltuna myös määrätietoisesti.

Ainoat ajatukset, jotka turmapaikalta muistan, ovat nuorten VPK:laisten järkytyksestä kivettyneet ja harmaat kasvot ja bussin takaosasta rikkinäisestä ikkunasta pilkottanut kuollut nuori nainen, jota ei ollut keritty vielä toimittaa sairaalaan. Muistan myös bussissa soineen puhelimen.

Vasta paluumatkalla tulivat järkytys ja itku. Ne tulivat sen verran rajuina, että auto piti ajaa tien sivuun.

Toimitukseen päästyäni tein kuvat julkaisukelpoisiksi ja arvoin pitkään, voiko ruutuja, joissa näkyy koko bussi ja rikkinäisestä ikkunasta retkottava tyttö, laittaa eteenpäin toimitusjärjestelmään. Kollegoiden ja esimiesten kesken muisteltiin esimerkiksi Estonia-uutisoinnin kuvamateriaalia ja päädyimme julkaisemaan verkossa myös ruudun, josta saattoi erottaa vainajan.

Tämä osoittautui myöhemmin ristiriitaiseksi päätökseksi. Kuvat herättivät verkkosivujen lukijoissa ahdistusta. Erityisesti ahdistusta herätti kyseinen, koko bussin näyttänyt otos. Sain varttitunti kuvan julkaisun jälkeen kaksi puhelua, joissa vaadittiin omaisten suojelemiseksi kuvan poistamista verkosta välittömästi. Pienellä viiveellä näin tapahtuikin ja kuva korvattiin rajatulla versiolla. Samalla verkon kommenteissa ihmeteltiin myös sitä, miksi uutisesta on poistettu kuva.

Kuva oli kuitenkin ehtinyt alkaa elää elämäänsä verkon IRC-Galleriassa ja keskustelupalstoilla. Sieltä sitä oli hankala saada poistettua. Kuvan julkaisusta tehtiin myöhemmin kantelu Julkisen sanan neuvostoon.

Kantelija oli liittänyt kanteluunsa kuvasta rajaamansa ja suurentamansa vainajan kuvan, rakeisen ja epäselvän. Julkisen sanan neuvoston päätös oli vapauttava ja perustelut olivat samat kuin ne, joilla minä ja kollegani olimme perustelleet kuvan julkaisua: media ei voi välttyä kohtaamasta äärimmäisen ikäviä ilmiöitä ja niistä pitää pystyä uutisoimaan.

Kuva siis julkaistiin – ja toisaalta sitä ei julkaistu. Minä en vielä tänä päivänäkään osaa arvioida julkaisun moraalista puolta, sillä mediassa pyörii jatkuvasti terrori-iskujen, sotien ja esimerkiksi Isisin vuoksi huomattavasti yksityiskohtaisempaa kuvamateriaalia, joka ahdistaa ja järkyttää.

Ruotsin ulkoministeri Anna Lindhin surmaan liittyvät kuvat tuli julkaista, mutta julkaistako Vilja Eerikan kuolinpaketin rekonstruktio? Ehkä kuva kuolleesta oman maan kansalaisesta ei sovi mediassa esitettäväksi?

Poliisikin soitti lopulta. Kysyi kuvamateriaalia onnettomuustutkintaa varten. Toimitin kaiken materiaalin ja poistin samalla kaiken itseltäni.

Verkostakaan ei yöllisiä kuvia enää löydy, sen sijaan verkkokalvoiltani niitä aamuyön näkymiä ei saa poistettua."

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .