Jyväskyläläinen yritti ryöstää Siwan Kuopiossa

Vuonna 1991 syntynyt jyväskyläläismies yritti ryöstää Siwan Kuopiossa lauantaina. Mies jäi kuitenkin kiinni jo tapahtumapaikalla.

Hätäkeskus sai kello 17.20 aikaan ilmoituksen, jonka mukaan Kuopion keskustassa sijaitsevaan Siwaan sisälle oli tullut mies veitsi kädessä. Paikalle nopeasti tulleet kolme poliisipartiota sai epäillyn ryöstäjän kiinni välittömästi. Mies ehti vain esittää kassamyyjälle vaatimuksensa.

Kiinni otettaessa mies käyttäytyi rauhallisesti. Ryöstön epäonnistuttua mies kertoi olevansa Jyväskylästä ja matkustaneensa "pummilla" junalla Kuopioon. Mies oli myöskin humalassa.

Miestä epäillään ryöstön yrityksestä. Siwan toimipiste jouduttiin sulkemaan tapauksen johdosta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.