Jyväskyläläiselle Aleksi Konoselle kultaa kansainvälisistä fysiikkaolympialaisista – suomalainen voittanut viimeksi vuonna 1982

Jyväskylän Lyseon lukion IB-linjalta viime keväänä valmistunut Aleksi Kononen teki Israelin Tel Avivissa järjestetyissä kisoissa historiaa, kun hän voitti kansainvälisten fysiikkaolympialaisten kultamitalin ensimmäisenä suomalaisena sitten vuoden 1982. Tuolloin mitalin toi Länsi-Saksasta kotiin Heikki Tuuri, joka säilyi liki 40 vuoden ajan ainoana kultaa voittaneena suomalaisena.

Kononen, 19, on luonnollisesti innoissaan saavutuksesta.

– Kyllä oli uskomaton tunne, kun kultamitali varmistui. Siitä uskalsi unelmoida, mutta varmana ei voinut pitää mitään, hän kertoo.

Kononen on voittanut kisoista aikaisempina vuosina myös molemmat muut mitalit.

– Toissavuonna sain maistiaisen, kun saavutin pronssia. Viime vuonna tulos oli hopeamitali, minkä jälkeen oli loogista pyrkiä kultaan.

Viime vuoden kisojen jälkeen edessä oli lyhyt tauko luonnontieteistä, kun nuori mies astui armeijan harmaisiin.

– Kävin asepalveluksen puoleen vuoteen, jotta pääsin keväällä treenaamaan. Kevään omistin vain fysiikalle.

Kononen kertoo harjoitelleensa laskemalla ja ratkomalla edellisvuosien tehtäviä jopa viisi tuntia päivässä. Kisoissa yhden osion ratkomiseen on aikaa saman verran.

– Suomen ja Viron joukkueet harjoittelevat yhdessä, joten sain Virosta lisää materiaalia. Aikaa kului myös tehtävien tarkistamiseen, jolloin päivät saattoivat venyä jopa seitsentuntisiksi.

Itse kisoissa tehtävät olivat Konosen mukaan huomattavasti edellisvuosia vaikeampia.

– Aiemmin tehtävissä oli enemmän laskemista ja selittämistä, mutta tänä vuonna ne vaativat paljon enemmän ymmärtämistä ja hoksaamista. Se luultavasti pudotti pisterajoja.

Nyt valtavan työrupeaman jälkeen Kononen aikoo levätä ennen syksyllä alkavia opintoja Aalto-yliopistossa. Hän lähtee ainakin aluksi opiskelemaan teknillisen fysiikan diplomi-insinööriksi.

– Se kuulostaa mielenkiintoiselta, mutta en pidä mitään varmana. Myös tutkijan työt kiinnostavat.

Fysiikkaolympialaisiin osallistuvat maat saavat lähettää kisoihin vuosittain viisi nuorta, jotka eivät ole vielä korkeakouluopiskelijoita. Itse kilpailu on yksilösuoritus.

Palkinnot jaetaan siten, että noin 8 prosenttia kilpailijoista saa kultaa, 25 prosenttia kultaa tai hopeaa, 50 prosenttia kultaa, hopeaa tai pronssia ja 67 prosenttia saa mitalin tai kunniamaininnan. Suomeen tuotiin kullan lisäksi kaksi pronssia.

Kokonaiskilpailun voitti kiinalainen Xiangkai Sun parhailla yhteispisteillä. Kononen oli kokonaiskilpailun 34.

Mainittakoon, että edellisen suomalaisen kultamitalistin aikaan kisoissa oli mukana 17 maata, kun nykyään osallistujamaita on 78. Mukaan on tullut muun muassa lukuisia matemaattisissa aineissa hyvin pärjääviä Aasian maita.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .