Kauppareissulle onneton loppu: mies ambulanssilla sairaalaan

Jyväskyläläisen 53-vuotiaan Kari Ahosen ostosreissu päättyi epäonnekkaasti joulukuun 30. päivänä Jyväskylässä.

Ahonen meni Kuokkalan ostoskeskukseen iltapäivällä puoli viiden maissa. Pääoven edustalla maa oli jäässä, eikä pääoven edustaa ollut hiekoitettu. Ahonen kaatui ja loukkaantui tilanteessa pahasti.

– Loukkasin selkääni ja olkapäätäni ja jouduin ambulanssilla sairaalaan, Ahonen kertoi.

Vielä muutama päivä tilanteen jälkeenkin Ahonen kärsii kivuista.

– Olen nyt kolmatta kertaa Keski-Suomen keskussairaalassa tutkittavana, ja minut on tänään taas kuvattu, kun yritetään selvittää, mikä on mennyt rikki, Ahonen kertoi sunnuntaina.

Ahonen kertoo olevansa muuten perusterve aikuinen. Nyt tiedossa on määrittämättömän mittainen sairausloma.

Tapahtumaa todisti Ahosen mukaan liikekeskuksen vartija. Ahonen on ilmoittanut asiasta myös kauppakeskuksen isännöitsijälle.

– Pääovien edusta on usein ennenkin ollut liukas ja olen huomauttanut kauppojen kassoille asiasta. Tämä kertoo mielestäni huonosta talvikunnossapidosta, Ahonen sanoo.

Kiinteistön isännöitsijä on Ahosen mukaan luvannut korvata hänelle loukkaantumisesta aiheutuneet kulut.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen verkko joka päivä 15 eur. / 3 kk kestotilauksena

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .