Jyväskylän Hannikaisenkadun arkkitehtuurikilpailun voittaja on selvillä – "Tasapainoinen ratkaisu"

Jyväskylässä järjestetyn Hannikaisenkadun arkkitehtuurikutsukilpailun voittaja on ratkennut.

Kilpailun voitti Aarti Ollila Ristola Arkkitehdit Oy ehdotuksellaan ”Sirkka”. Kilpailulautakunnan mukaan voittaja onnistui luomaan ratkaisun, jossa olivat tasapainossa kaupunkikuvalliset tavoitteet, tontin sisäiset järjestelyt, asumisen laatu ja kerrosalatavoite. Kilpailun arvostelussa painotettiin yleistä laatua ja kokonaisuuden toimivuutta.

Lisäksi Sirkka sopeutuu kaupunkikuvallisesti korttelin ympäristöön ja kaupunkirakenteeseen. Miltonin tornitalo säilyttää suunnitelmassa maamerkkimäisen asemansa korttelin nurkassa.

– Suunnittelimme uudisrakennuksen korttelin modernistista rakennuskokonaisuutta täydentäväksi osaksi, joka viittaa nykyarkkitehtuurin keinoin Miltonin tunnusomaisiin piirteisiin, kuten nauhaikkunoihin ja katon kaariaiheeseen, kertoo arkkitehti Mikki Ristola Aarti Ollila Ristola Arkkitehdit Oy:stä.

Kilpailun ratkeamisen jälkeen vuorossa on kaavaprosessi sekä jatkosuunnittelu, joiden on tarkoitus alkaa vuoden 2019 aikana. Hannikaisenkatu Oy:n toimitusjohtaja Tomi Niemisen mukaan voittajaehdokas tarjoaa hyvät lähtökohdat jatkosuunnittelulle. Alustavan arvion mukaan uudisrakennus olisi valmis vuonna 2021.

 

Kilpailulautakunnassa oltiin tyytyväisiä myös muihin kilpailuun tulleisiin ehdotuksiin.

– Tähän haastavaan kohteeseen saatiin kaupunkikuvallisesti ja toiminnallisesti neljä täysin erilaista työtä. Ehdotukset olivat huolella tutkittuja ja havainnollistivat hyvin kukin omista lähtökohdistaan rakennuspaikan mahdollisuuksia ja ongelmia, sanoo kilpailulautakunnan jäsenenä toiminut arkkitehti Mikko Heikkinen.

Kilpailuun osallistuneet rakennukset

Sirkka. Uudisrakennus sopeutuu ympäröiviin rakennus­korkeuksiin kahdeksankerroksisen rakennusmassan käsittelyllä kolmeen päällekkäiseen osaan: Miltonin tornin jalustaosan korkuiseen kivijalkaan, viereisten asuinrakennusten räystäskorkeuteen asettuvaan viisikerroksiseen päämassaan ja kaksikerroksiseen, parvekevyöhykkeen muotoilun avulla sisäänvedettyyn yläosaan.

Uudisrakennuksen arkkitehtuuri tulkitsee hienovaraisesti Miltonin katon tunnusomaista muotoaihetta yläosan parvekevyöhykkeiden kaarevalla muotoilulla. Autopaikat sijoittuvat pihakannen alle ja yleiseen pysäköintilaitokseen.

Rakennuksen yhteistiloihin lukeutuu maantasokerrokseen sijoittuva talosauna.

Uusi sävel. Vahvaotteinen kahden kappaleen veistoksellinen kokonaisuus on hallittu ja luo uutta, leikkisää vuoropuhelua korttelin uusien ja nykyisten rakennuksien välillä. Suurkorttelin sisälle rakentuvat kaksi uutta rakennusta edustavat nykyajan arkkitehtuuria, ja taloissa käytetyt laadukkaat materiaalit kertovat keskeisestä sijainnista kaupunkirakenteessa.

Hannikaisenkadulta saavuttaessa etualue on kivettyä aukionmaista katutilaa, jossa on liiketiloille ja yhteiskäyttöautoille varattua paikoitusta. Aukio on kivettyä ”shared space” aluetta, jossa on myös reitti parkkihalliin.

Kevyen liikenteen yhteys Miltonin- tornin katoksen alta vie suoraan kauppatorille liittäen uudet talot osaksi kaupunkirakennetta ja keskustamaista asumista.

Ypsilon. Suunnitelma täydentää korttelia kiinnittymällä muodonannoltaan sekä 60-luvun tasakattoisiin että 50-luvun harjakattoisiin rakennuksiin. Maisemallisesti Miltonin rakennus säilyy maamerkkinä ja täydennysrakentaminen on sille alisteista.

Uudisrakennuksen ja Miltonin välinen kuja on julkinen tila, joka liittyy kivijalkaliiketiloineen uuden kauppatorin vaikutusalueeseen ja sitä kautta aktivoi korttelin sisäpihaa. Kattopinnoilla on kapasiteettia aurinkopaneeleille korttelin omiin energiantarpeisiin. Kattoterassi ja talvipuutarha tarjoavat asukkaille yhteisöllisiä oleskelu- ja toimintapaikkoja.

Autohalli sijoittuu kerrostalon alle.

Still. Rakennus jakaantuu kolmeen osaan. Sisääntulokerros sekä osittainen kellarikerros muodostavat jalustamaisen osan ylemmille kerroksille. Sirompi torniosa piirtyy kevyenä kaukomaisemaan. Sisäänkäynnit ja porrashuoneet ovat valoisia ja avaria. Pihakannelta laskeutuvat oleskeluportaat keventävät rakennuksen olemusta suhteessa pihatasoon ja viereisiin rakennuksiin.

Kuusikerroksisen rakennuksen ylimpään kerrokseen sijoittuu yhteissauna. Pysäköintitason päälle sijoittuvalta istutetulta ja suojaisammalta yhteispihalta avautuvat oleskeluportaat pitkine näkymineen.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .