Jyväskylän ampuminen selvitetty – epäillyltä löytyi myös vaarallinen kynäase

Poliisi on saanut selvitettyä sunnuntaina Jyväskylän keskustassa tapahtuneen ampumavälikohtauksen tapahtumienkulun. Törkeästä ampuma-aserikoksesta, laittomasta uhkauksesta ja vaaran aiheuttamisesta epäiltyä kolmekymppistä miestä ei esitetä edellytysten puuttuessa vangittavaksi.

Poliisi sai ilmoituksen ammuskelusta sunnuntaina illalla kello yhdeksän ja kymmenen välillä. Jyväskylässä oli ammuskeltu Gummeruksenkadun ja Vapaudenkadun risteyksessä ja ainakin Gummeruksenkatu 5 B:n lasiovi rikkoutui luodista.

Poliisin mukaan ampumista edelsi entuudestaan toisilleen tutun seurueen väliset erimielisyydet. Käsiaseella ammuttiin kaksi laukausta. Tutkinnassa on selvinnyt, ettei ketään yritetty vahingoittaa ampumalla, vaan ase laukesi joko vahingossa tai vaihtoehtoisesti sillä ammuttiin tarkoituksella – kuitenkin suunnaten laukaukset pois ihmisistä.

Epäilty ja muut paikalla olleet tavoitettiin myöhemmin. Etsinnöissä myöhemmin löytyi myös ampumisessa käytetty ase sekä toinen niin sanottu kynäase, jotka molemmat on takavarikoitu.

Ampuma-aserikos on rikoslain mukaan törkeä muun muassa silloin, kun ampuma-ase on naamioitu joksikin muuksi esineeksi kuin ampuma-aseeksi. Muita lain tarkoittamia erityisen vaarallisia aseita ovat esimerkiksi sinko, kranaatinheitin ja sarjatuliase.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen verkko 1 kk / 6 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .