Jyväskylän johto osti kurssin huippulobbarilta

Milttonin 57 000 euron koulutus vie verkostoitumaan Helsinkiin ja Brysseliin.

Jyväskylän kaupunki on ostanut edunvalvontakoulutusta viestintä- ja markkinointitoimisto Milttonilta. Kolme koulutusjaksoa ja kuusi kurssipäivää sisältävä koulutus maksaa kaupungille 57 000 euroa. Koulutukseen osallistuvat kaupungin ylin virkamiesjohto, sekä kaupunginhallituksen ja -valtuuston puheenjohtajisto, yhteensä 11 henkilöä.

– Uusi valtuustokausi on käynnistynyt ja kaupungille päivitetään uutta strategiaa. Nyt käydään läpi maan huippuosaajien kanssa Jyväskylän kaupungin edunvalvonnan tilanne ja pyritään terävöittämään sitä, perustelee kaupunginjohtaja Timo Koivisto.

Milttonin kaltaisten lobbaustoimistoiksikin kutsuttujen viestintätoimistojen käyttäminen on harvinaista kuntasektorilla. Myös Jyväskylälle se on ensimmäinen kerta.

– Ajatus tästä syntyi meidän päätöksentekijöiden keskinäisissä keskusteluissa sekä keskusteluissa Milttonin kanssa.

Kaupungin edunvalvonta on yksi keskeisimmistä luottamus- ja viranhaltijajohdon tehtävistä ja sen merkityksen nähdään kasvavan koko ajan.

Edunvalvontaa tarvitaan esimerkiksi kaupungin ja valtion välisissä suhteissa, kun puhutaan vaikkapa erilaisten valtion rahoitusta tarvitsevien hankkeiden edistämisestä. Myös menestyminen kaupunkien välisessä kilpailussa elinvoimasta vaatii entistä määrätietoisempaa edunvalvontaa.

– Toivottavasti olemme tässäkin jonkinlaisia edelläkävijöitä, sanoo Koivisto.

Seuraava koulutus Helsingissä

Koulutusohjelmasta pyydettiin sisältöehdotukset Eurofacts Oy:ltä, Kreab Oy:ltä ja Miltton Networks Oy:ltä, joka valittiin laatuvertailun jälkeen.

Milttonin koulutuksen ensimmäinen kahden päivän kurssi järjestettiin Jyväskylässä keskiviikkona ja torstaina. Sen aikana muun muassa analysoitiin Jyväskylän tavoitteita ja välineitä niiden edistämiseen.

– Erittäin hyviä alustuksia. Itselläni on kuitenkin aika pitkä kokemus valtionhallinnon toiminnasta ja päätöksenteosta. Mutta jo nyt on avautunut uusia näkökulmia edunvalvontaan, miten sitä tehdään ja mikä on hyvää edunvalvontaa, kehui Koivisto.

Seuraava kahden päivän sessio järjestetään Helsingissä joulukuussa ja viimeiset kaksi päivää tammikuussa Brysselissä. Toisen jakson aikana Helsingissä on paitsi valmennusta ja alustuksia myös verkostoitumista, tapaamisia ja keskusteluja. Kolmas jakso on opintomatka Brysseliin, jossa muodostetaan Jyväskylän kaupungin kannalta käsitys asioiden edistämisestä EU-tasolla.

Milttonin tekijöiltä löytyy myös valmiita verkostoja, joten pelkkää tsemppauspuhetta ei ole ostettu. Pääkouluttajina Jyväskylän johdolle ovat hallituksen puheenjohtaja Jussi Kekkonen ja toimitusjohtaja Eeva Kalli.

Kekkonen on aiemmin toiminut pääministeri Jyrki Kataisen (kok.) poliittisena erityisavustajana, josta hän siirtyi Miltton Networksin toimitusjohtajaksi 2012.

Toimitusjohtaja Kalli työskenteli aiemmin Energiateollisuuden viestintä- ja yhteiskuntasuhdejohtajana. Kalli on toiminut myös pääministerien Mari Kiviniemen (kesk.) ja Matti Vanhasen (kesk.) neuvonantajana sekä komissaari Olli Rehnin (kesk.) sekä elinkeinoministeri Mauri Pekkarisen (kesk.) erityisavustajana.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen verkko joka päivä 15 eur. / 3 kk kestotilauksena

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .