Ladut kaipaavat kunnon pyryä: Sitten pääsee!

Hiihtämään tekisi mieli, mutta joko pääsee? Jyväskylän kaupungin latumestari Hannu Aaltonen antaa sivakoijille huojentavan tiedon: Latuja laitetaan nyt kuntoon vauhdilla, ja seuraavan lumisateen jälkeen pääsee hiihtämään millä tyylillä haluaa.

– Hätäisemmät hiihtävät jo vapaata, mutta ladut eivät vielä ole sellaisessa kunnossa kuin niiden talvella pitäisi olla. Siihen tarvitaan vielä 5–10 senttiä pakkaslunta, Aaltonen sanoo.

Hän tarkentaa, että kaupungin valoladut on Sippulanniemeä lukuun ottamatta pakattu alkuviikon aikana kumipyöräjyrällä.

– Niillä pystyy huonolla suksella hiihtämään vapaata joissain kohdissa, mutta joissain kohdissa tulee vielä kiviä näkyviin. Pakkaslumen satamisen jälkeen valoladuille saadaan myös kunnolliset perinteiset ladut. Sippulanniemikin saadaan jonkinlaiseen vapaalle tyylille sopivaan kuntoon viimeistään perjantaina.

Jos ei malta odottaa uutta pakkaslumikerrosta, hiihtämään pääsee toki ensilumenladulle. Laajavuoressa 1,5 kilometrin latua jatketaan itsenäisyyspäiväksi.

– Tavoitteena olisi saada se kahden kilometrin mittaiseksi. Sinne on tänä aamuna ajettu lisää lunta tekojäältä.

Aaltonen toteaa, että nyt ollaan normaalissa aikataulussa. Viime vuosi taas oli poikkeuksellinen, sillä silloin ladut saatiin kuntoon vasta vuodenvaihteen jälkeen.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .