Jyväskylän satamasta nostettiin ruumis – poliisi vaikenee tapahtumista

Jyväskylän satamasta löytyi perjantaina iltapäivällä ruumis. Pelastuslaitos sai ihmisen pelastaminen vedestä -hälytystehtävän tänään iltapäivällä hieman ennen kello yhtä.

Paikalle osuneen silminnäkijän mukaan satamassa nostettiin ruumis vedestä sataman maksullisen parkkialueen kohdalla. Menehtynyt nostettiin vedestä silminnäkijän mukaan Jyväsjärvestä Lutakon satamassa laiturissa kiinni olleiden veneiden välistä.

Pelastuslaitos siirsi tiedotusvastuun tapahtumista Sisä-Suomen poliisille.

Sisä-Suomen poliisista vahvistettiin Keskisuomalaiselle, että satamassa on ollut hälytystehtävä. Keski-Suomen alueen päivystävä tutkinnanjohtaja Julle Lehtinen kertoi, että tapahtumista kerrotaan seuraavan kerran aikaisintaan lauantaiaamuna.

Vielä ei siis ole tiedossa, epäilläänkö tapahtumiin liittyvän rikosta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

Sirpa ja Anneli muuttivat Espoosta pohjoiseen Keski-Suomeen – pankki sanoi kaksi kertaa ei, mutta nyt kaksikko pyörittää lämpöä ja raikkautta huokuvaa taidehotellia Pihtiputaalla

Yön uutiskooste: suolistosyövät yleistyvät, kymmeniä suomalaisia jää kateisiin vuosittain, Bayern murjoi Barcelonan Mestarien Liigassa

Verkkojätti Amazon on ollut koronakriisin voittaja, mutta tutkija näkee uhkia senkin ympärillä – "Miten käy, jos seuraava katastrofi tapahtuu internetissä?"

Ari Helmisen uutisanalyysi: Korona latistaa SDP:n, keskustan ja kokoomuksen kokousten tunnelman – ja hillitsee pitkien puukkojen yötä

Kymmeniä suomalaisia jää kateisiin vuosittain – poliisi kaipaa tietoja yhteensä yli 400 kadonneesta

Suolistosyövät yleistyvät – nuorimmat sairastuneet ovat alle nelikymppisiä

Eurojackpotin potti nousee 22 miljoonaan euroon

Jämsän Vilja Rockissa osattiin ottaa korona huomioon: paikalla olleiden mukaan festaria olisi vaikea hoitaa paremmin – katso kuvasarja!

16-vuotias tyttö riehui vasaran kanssa nuorisokodissa ja yritti ryöstää miehen puukolla uhaten kadulla Jyväskylässä –  tuomittiin ehdollista vankeutta

STM on tehnyt arviolta 100 miljoonan euron esityksen suojavarusteiden hankinnasta Huoltovarmuuskeskukselle

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.