Valtuusto kumosi 68-vuotiaan päätöksen – Tämä etu päättyy nyt

Jyväskylän kaupungin työntekijöiden vuosikymmeniä kestänyt oikeus käyttää Köhniöjärven rannalla sijaitsevan Könkkölää rantasaunoineen on päättymässä. Kaupunginvaltuusto kumosi vuonna 1947 tehdyn silloisen kaupunginvaltuuston päätöksen, jolla Könkkölä varattiin työntekijöiden ja viranhaltijoiden yhteiseksi virkistyspaikaksi.

Viime vuosina käyttöoikeus on tarkoittanut kahden saunan käyttämistä kesäaikaan kerran viikossa, minkä lisäksi työyhteisöt ja järjestöt ovat voineet varata sitä yksityishenkilöinä.

Alkuperäiseen päätökseen liittynyt talkoovelvoite alueen ja rakennuksen ylläpidossa ei ole riittänyt. Kiinteistön lämmityskulut ja hoitokulut ovat yli 20 000 euroa vuodessa ja edessä häämöttävä peruskorjaus maksaa sadoissa tuhansissa.

Ennen päätöstä valtuutettu Riitta Tynjä (komm.) ehdotti Kari Yksjärven kannattamana, että asia palautetaan uudelleen valmisteluun. Esitys kaatui äänin 18–49. Tynjän ja Yksjärven mielestä valtuutettujen pitäisi saada parempi käsitys, mitä Könkkölälle tapahtuu tämän päätöksen seurauksena.

Tilapalvelu on vuokrannut Könkkölän päärakennusta ulkopuoliselle yrittäjälle 2012 lukien.

Kaupungin henkilöstöjärjestöt ehdottivat maaliskuussa, että ne hallinnoisivat ja pitäisivät yllä Könkkölän saunoja, ja luopuisivat päärakennuksen hallinnasta, toimien tilalla yhdessä Könkkölä ry:n kanssa. Kaupunginjohtaja Timo Koivisto huomautti valtuustolle maanantai-iltana, että nyt ei olla päättämässä Könkkölän jatkokäytöstä vaan henkilöetuudesta luopumisesta.

– Aika pieni määrä työntekijöistä käyttää Könkkölää, aika on ajanut sen ohi, sanoi Koivisto.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen verkko 1 kk / 6 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .