Jyväskylän yläkoulujen personal trainer -toiminta laajenee – Oppilaille ilmaista liikunta- ja ravintoneuvontaa

Jyväskylän yläkoululaiset pääsevät kokeilemaan personal trainer -palveluita. Jyväskylän liikuntapalvelujen kouluPT-toiminta käynnistyi syksyllä 2018 Palokan yhtenäiskoululla. Tämän kevään aikana toiminta laajenee myös Kuokkalan ja Huhtasuon yhtenäiskouluille.

KouluPT:t eli personal trainerit ovat liikuntaneuvojia, jotka järjestävät henkilökohtaista liikunta- ja ravintoneuvontaa 7.–9.-luokkalaisille koulupäivän aikana. Toiminta on oppilaille maksutonta ja osa Liikkuva koulu -toimintaa.

Toimintaan pääsee mukaan liikunnanopettajan, kouluterveydenhoitajan tai oman vanhemman suosittelemana. Huoltaja varaa nuorelle ensimmäisen ajan oman koulun personal trainerilta. Jatkossa liikuntaneuvoja ja nuori sopivat keskenään ajat seuraaville tapaamisille.

Toiminnan tavoitteena on kertoa liikunnan, ravinnon ja unen merkityksestä, auttaa nuoria saamaan lisää energiaa päiviin sekä auttaa löytämään mieleisiä liikuntaharrastuksia.

Liikunta- ja ravintoneuvonnan tuominen kouluille on Jyväskylän kaupungin tiedotteen mukaan yksi keino lisätä yläkouluikäisten oppilaiden liikkumista.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen verkko 1 kk / 6 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .