Jyväskylän yliopisto haluaa lisätä ict-alan koulutusta

Jyväskylän yliopiston informaatioteknologian tiedekunta esittää, että ict-alan tutkintotavoitteita kandidaatti-, maisteri- ja tohtoritasolla lisätään 50 prosentilla. Lisäksi tiedekunta ehdottaa, että tekoäly ja ict olisivat tulevaisuudessa osa lukiokoulutusta ja yksi ylioppilastutkinnossa kirjoitettavista reaaliaineista.

Ehdotukset kerrottiin maanantaina elinkeinoministeri Mika Lintilälle (kesk.), joka vieraili Jyväskylän yliopistolla. Tapaamisessa tuotiin esiin myös ict-alan työvoimatarve Keski-Suomessa.

– Tilaisuudessa toivottiin myös Business Finlandin järjestävän oman kehittämisohjelman nuorille, kertoo professori Pekka Neittaanmäki.

Ministeri tutustui myös IBM:n ja Jyväskylän yliopiston yhteiseen innovaatiohubiin ja tekoälylaboratorioon, jossa opiskelijat esittelivät tekemiään erilaisia sovellutuksia.

Mukana päivän tapahtumissa IBM:n maajohtaja Mirva Antila, joka esitteli IBM:n akateemista ohjelmaa ja Jyväskylän yliopiston roolia ohjelmassa.

Juttua korjattu 18.9. klo 10.41: Mirva Anttila korjattu Mirva Antilaksi.