Jyväskylän yliopistolle 4,6 miljoonaa euroa

Suomen Akatemia myönsi yliopistoille 50 miljoonaa euroa. Suurimman potin sai Helsingin yliopisto.

Yliopistoille on tehty 50 miljoonan euron rahoituspäätökset, kertoo Suomen Akatemia.

Rahat myönnettiin yliopistojen profiloitumista varten, eli esimerkiksi tiettyjen tutkimusalojen vahvistamiseen.

Suurimman rahoituksen saavat Helsingin yliopisto, 15 miljoonaa euroa, ja Aalto-yliopisto, 10,8 miljoonaa euroa. Jyväskylän yliopistolle rahoitusta myönnettiin 4,6 miljoonaa euroa.

Rahoituspäätökset tehtiin nyt kolmatta kertaa. Rahoitusta hakiessaan yliopistot laativat konkreettiset suunnitelmat tutkimuksen laadun ja vaikuttavuuden edellytysten kehittämiseksi.

Uusimmat

Kotimaa

Diplomaattiuraa tekevä Joonas Könttä lähtee Jyväskylästä ehdolle eduskuntaan

Supon päällikkö ei edelleenkään ota kantaa Airiston Helmi -rikosjutun merkitykseen kansalliselle turvallisuudelle – ”KRP tutkii vakavia talousrikoksia”

Tutkimus: Suomalaisteinit juovat vähemmän alkoholia kuin eurooppalaisnuoret keskimäärin

Nelostie siirtyy rinnakkaistielle Äänekosken pohjoispuolella

Valaistuja noppakuutioita, led-valopuita, valosateenvarjoja ja vesikanistereista tehty jättinorsu – katso kartalta, mitä kaikkea Jyväskylän valoviikonloppu tarjoaa

Asianajajaliitosta erotetun Heikki Lampelan valitus ei mennyt läpi – hovioikeus piti erottamisen voimassa

Supo: Länsi-Euroopassa vapautuu lähivuosina yli 200 terrorismirikoksista tuomittua vankia – mentoreita terroristeille yhä enemmän

Poliisi: Lääketieteelliseen pyrkinyt sai huonot pisteet, sormeili rikoskumppanin kanssa vastauksiaan ja vaati oikaisua

Eino Nissinen jahkasi ja kuunteli kymmentä lastaan – lähtee ehdolle eduskuntaan

Raaseporin tasoristeysonnettomuudesta ei syytettä kuorma-autoa kuljettaneelle varusmiehelle –  ei voinut nähdä lähestyvää kiskobussia

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.