Jyväskylän yliopiston opettajakoulutukselle myönnettiin 2,8 miljoonan potti ministeriöltä

Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt Jyväskylän yliopiston kasvatustieteille rahoitusta 2,8 miljoonaa euroa. Potti jakautuu kuudelle eri projektille.

Eniten rahaa myönnettiin hankkeelle, jossa tuetaan päiväkotien ja koulujen arviointi- ja vuorovaikutuskulttuuria. OPA-hankkeessa kehitetään oppilaiden osallistavaa arviointia opettajaopiskelijoiden ja opettajien yhteistyön avulla. Projektille rahaa irtosi 900 000 euroa, ja sitä johtaa professori Marja-Kristiina Lerkkanen.

Kielipedagogiikalle myönnettiin 700 000 euroa. IKI-hankkeessa rakennetaan ajankohtaiseen tutkimustietoon perustuva kielikasvatuksen malli, joka jatkuu varhaiskasvatuksesta yläkouluun. Projektia koordinoi yliopistonlehtori Josephine Moate.

Lasten oikeuksia ja osallisuutta varhaiskasvatuksessa ja peruskoulun kahdella ensimmäisellä luokalla edistävä OIVA-hanke sai rahoitusta puoli miljoonaa. Projektin johtaja on varhaiskasvatustieteen professori Maarit Alasuutari.

Kasvatus- ja koulutusalan johtajuutta tutkiva KAJO-projekti sai rahoitusta 400 000. Hanke tuottaa valtakunnallisen mallin koulutuksen johtamiseen. Projektia johtaa Koulutusjohtamisen instituutin esimies Mika Risku.

Liikunnan ja terveystiedon opettajien arviointia kehittävä, professori Mirja Hirvensalon johtama projekti sai 200 000 euron rahoituksen. Hanke selvittää muun muassa oppimisen arviointia liikunnanopetuksessa.

Professori Ritva Takkisen johtama viittomakielen opetuksen kehityshanke sai 120 000 euroa rahoitusta. Projektin tavoitteena on kouluttaa viittomakielen opettajia, joilta puuttuu viittomakielen kielellinen tai pedagoginen koulutus. Samalla hankkessa kehitetään viittomakielen digitaalista opetusmateriaalia.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .