Jyväskylän yliopiston professori Raimo Alén sai arvostetun tunnustuksen

Jyväskylän yliopiston soveltavan kemian professori Raimo Alénille on myönnetty Lampén-mitali tunnustuksena ansiokkaasta ja laaja-alaisesta tieteellisestä ja teknisestä työstä. Mitalin on myöntänyt Puunjalostusinsinöörit ry.

Alén on ollut kehittämässä puunjalostusta, sen analytiikkaa sekä biomassanjalostusta Jyväskylän yliopistossa. Yliopiston soveltavan kemian osastolla tehty työ onkin huomattu myös valtakunnallisesti.

Alénin mukaan Jyväskylän yliopistossa on osallistuttu monipuolisesti alalla tapahtuneeseen voimakkaaseen kehitykseen. Tutkimusta on tehty kiinteässä yhteistyössä muun muassa teollisuuden kanssa ja innovaatioita on syntynyt myös opinnäytetöistä.

– Keskeistä on ollut erityisesti hiilineutraalin biomassan monipuolinen jalostus sekä kemiallinen massanvalmistus ottamalla huomioon ympäristönsuojelulliset näkökohdat ja prosessien sivuvirtojen entistä tehokkaampi hyödyntäminen. Avainosaaminen on perustunut soveltavan puukemian, hiilihydraattikemian ja analyyttisen kemian laaja-alaiseen hallintaan, Alén kertoo.

Alén on työskennellyt Jyväskylän yliopiston kemian laitoksella professorina vuodesta 1993.

Puunjalostusinsinöörit ry jakaa vuosittain erilaisia huomionosoituksia ja palkintoja. Lampén-mitali on yhdistyksen arvokkain palkinto.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .