Jyväskylässä kynttiläkulkue Afganistanin hazaravähemmistön puolesta

Kulkue lähtee Kauppakadun ja Asemakadun risteyksestä.

Jyväskylän kävelykadun kompassilta lähtee tänään perjantaina 1. syyskuuta kello 21 kynttiläkulkue, jolla muistutetaan hazaravähemmistöön kohdistuvasta vainosta heidän kotimaassaan Afganistanissa.

Noin 20 prosentin vähemistöheimo on siellä jatkuvasti lisääntyvien hyökkäysten kohteena ja Talebanien maalitauluna. Järjestäjien mukaan suuri osa Suomeen tulleista afgaaniturvapaikanhakijoista on hazaroita.

Jyväskylän kaupunginvaltuuston valtuutetut Jassin Rezai (vihr.) ja Irma Hirsjärvi (vas.) taustoittavat aihetta mielipidekirjoituksellaan.

– Aivan äsken, 3. elokuuta Daesh- ja Taliban-ryhmät mestasivat julmasti yli 50 hazara-väestöön kuuluvaa henkilöä, tavallisia kansalaisia, lapsia, nuoria, naisia ja iäkkäitä miehiä Saripolin maakunnassa Afganistanissa. Se on terroristiryhmien yksi epäinhimillisimmistä ja raakalaismaisimmista teoista maassa sen jälkeen, kun Taliban-hallitus kaatui vuonna 2001. Ja näitä tapahtuu koko ajan, Rezai ja Hirsjärvi kirjoittavat.

Meillä on vastuu