Jyväskylässä nuoren äidin hengen vaatinut onnettomuus siirtyy syyteharkintaan

Jyväskylässä viime syksynä tapahtunut onnettomuus, jossa lastenvaunuja työntänyt äiti jäi kuorma-auton alle ja kuoli, siirtyy syyteharkintaan. Asiasta kertoo Sisä-Suomen poliisi tiedotteessaan.

Erämiehenkadulla sattui viime vuoden lokakuussa turma, jossa alle 30-vuotias nainen kuoli jäätyään työmaalta lähteneen kuorma-auton alle.

Onnettomuutta on tutkittu esitutkinnassa kuolemantuottamuksena, liikenneturvallisuuden vaarantamisena ja työturvallisuusrikoksena.

Kuolemantuottamus- ja työturvallisuusrikosten osalta syyteharkintaan etenevät tapahtumapaikan työmaan tilaajatahon, pää- sekä aliurakoitsijan vastuuhenkilöiden rikosepäilyt. Kaikki rikoksesta epäillyt ovat kieltäneet syytökset esitutkinnan aikana.

Poliisin mukaan esitutkinnan aikana pyydettiin Aluehallintovirastolta useita lausuntoja työsuojeluasioihin liittyen.

Lokakuussa poliisi kertoi, ettei kuorma-auton kuljettaja ollut huomannut isohkon ajoneuvonsa vierellä tapahtunutta ajoradan ylitystä.

Poliisin mukaan naisen työntämät lastenrattaat olivat myös jääneet kiinni kuorma-auton etuosaan tai puskuriin ja raahautuneet lyhyen matkan kuorma-auton mukana. Vaunuissa ollut tapahtumahetkellä alle kaksivuotias lapsi selvisi kuitenkin vammoitta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

Hallitus haluaa purkaa ulkoistettujen sotepalveluiden jättisopimukset – tavoite saattaa törmätä perustuslakiin ja EU-direktiiviin

Ylinopeutta ajanut mies jäi poliisin haaviin 2  800 nuuskapurkkia autossaan – epäillään veropetoksesta ja salakuljetuksesta

Yön uutiskooste: HS:n gallupin mukaan suomalaiset ennätystyytyväisiä hallitukseen, hyttyskesä alkaa pohjoisessa rytinällä

Raskaan sarjan käsidesin juojista työssäkäyviin jyväskyläläisiin perheenisiin ja -äiteihin: Kyllönmäen selviämisasemalla satoja asiakkaita ja yli tuhat käyntiä ensimmäisenä vuonna

MT: Matti Vanhanen ei halua keskustan puheenjohtajaksi – "Sanon, etten pyri enää mihinkään"

Miten käy vaatimuksille avohakkuiden kiellosta? Anne Kalmari kriittisenä kansalaisaloitteelle: "Luonnon kannalta se olisi negatiivinen asia"

HS-gallup: Tyytyväisyys hallituksen toimintaan on koronapandemian keskellä ennätyskorkealla

Kesäkuun hellejakso sai hyttyset kuoriutumaan rytinällä – etenkin pohjoisessa inisee tulevina viikkoina

Suurin osa vanhemmista maksaa elatusavun ajallaan ja ongelmitta – elatussopimusten määräaikaisia muutoksia on tehty paljon koronatilanteen vuoksi

Porrastasanteelta vedetty sähköjohto paljasti kannabisviljelmän Espoossa – poliisi käytti etälamautinta pesäpallomailalla uhkailleeseen mieheen

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.