Kävelykadulla tapahtuu kummia: Kompassi muutti muotoaan

Alkukesän remontin jälkeen Jyväskylän maamerkki ei ole ollut entisensä, sillä kompassikuvio on ollut viime viikot vain puolikas normaalista.

Kävelykadun Kompassi näyttää taas hieman erilaiselta. Kompassi ei ole enää puolikas, sillä keskiviikkona Jyväskylän keskipiste oli saanut uuden, vaaleanpunaisen osion. Kuvioon maalattiin kolmiomainen pohjoisnuoli sekä muutama kompassin sakara lisää.

Alkukesän remontin jälkeen Jyväskylän maamerkki ei ole ollut entisensä, sillä kompassikuvio on ollut viime viikot vain puolikas normaalista.

Alun perin huonokuntoiseksi päässyttä kiveystä alettiin remontoida jo kesäkuun alussa. Töiden yhteydessä paljastui, että myös Kompassin alaisten kaivojen kaukolämpöverkkoa täytyy korjata. Remonttiin tarvittavia osia joudutaan kuitenkin odottamaan, joten kompassille laitettiin väliaikainen kiveys.

Puolikas kompassista on jo valmis ja sen kivetys on pysyvä. Ankean ilmeen välttämiseksi väliaikaisen päällysteeseen maalattiin kuvio myös toiselle puolelle. Uusi, vaaleapunainen kuvio erottuu melko selvästi alkuperäisestä ilmeestä.

Katumestari Petri Teerimäen mukaan kuvio on täysin normaali ja vastaa Kompassilla aiemmin ollutta kivetystä.

– Kyseessä on väliaikainen ratkaisu. Kompassin toinen puoli saa uuden kivetyksen loppukesän korjausten jälkeen, Teerimäki kommentoi.

Korjaustyöt aloitetaan uudelleen vasta heinä- ja elokuun taitteessa Neste Oil -rallin jälkeen. Kompassin alapuolinen kivikate tehdään loppuun kaukolämmön korjaustyön päätyttyä. Loppukesän kaukolämpötyöt tekee Jyväskylän Energia Oy.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen verkko joka päivä 15 eur. / 3 kk kestotilauksena

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .