KHO korotti roimasti bussikartellijutun seuraamusmaksuja – Matkahuollolle 4,3 miljoonan lasku

Korkein hallinto-oikeus (KHO) korotti tiistaina merkittävästi niin kutsutussa bussikartellijutussa määrättyjä seuraamusmaksuja.

KHO:n mukaan Matkahuolto, seitsemän linja-autoyhtiötä ja Linja-autoliitto päättivät vuonna 2010 sulkea uudet reittiliikennelupavuorot Matkahuollon aikataulu- ja lipunmyyntipalvelujen sekä pakettipalvelujen ulkopuolelle. Tarkoituksena oli estää tai ainakin vaikeuttaa uusien reittiliikenteen vuorojen pääsyä markkinoille ja säilyttää markkinat jo alalla toimivilla linja-autoyhtiöillä, KHO katsoi.

KHO:n mukaan kilpailurikkomus esti ja viivästytti markkinoiden avautumista ja haittasi kilpailun avaamista. Kilpailulain ja unionin kilpailusääntöjen vastainen toiminta jatkui vuodet 2010–2015.

Aiemmin markkinaoikeus oli määrännyt osapuolille kullekin 100  000 euron suuruisen seuraamusmaksun. KHO:n mukaan päätös oli lainvastainen, koska siinä ei huomioitu sitä, että tuomitut olivat esimerkiksi liikevaihtonsa valossa hyvin erikokoisia taloudellisia kokonaisuuksia.

KKV oli vaatinut miljoonien maksuja

Kilpailu- ja kuluttajavirasto (KKV) oli vaatinut jutussa alun perin miljoonien eurojen seuraamusmaksuja. Suurinta maksua, liki kahdeksaa miljoonaa euroa, KKV vaati Matkahuollolta. KHO katsoi, että ottaen huomioon kilpailunrajoituksen laatu ja laajuus, kesto, moitittavuus sekä Matkahuollon osuus siinä, markkinaoikeuden määräämää seuraamusmaksua on korotettava 4,3 miljoonaan euroon.

Koiviston Auto -konsernille KHO määräsi 2,3 miljoonan euron seuraamusmaksun, Väinö Paunulle 600  000 euron maksun ja Vainion liikenteelle 500  000 euron maksun. Savonlinja-konsernin maksu nousi 400  000 euroon. Pohjolan Matkalle ja Pohjolan Liikenteelle kullekin määrättyä seuraamusmaksua KHO korotti 300  000 euroon.

Länsilinjat-yhtiölle ja Linja-autoliitolle määrätyt 100  000 euron seuraamusmaksut KHO piti ennallaan.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.