Korkein oikeus myönsi valitusluvan murhasta tuomitulle – Mies kokee tulleensa epäasiallisesti kohdelluksi

Korkein oikeus (KKO) on myöntänyt valitusluvan Äänekosken Kivetyssä 2013 tapahtuneesta murhasta elinkautiseen vankeuteen tuomitulle miehelle. Mies vaatii, että KKO kumoaisi alempien oikeusasteiden tuomiot ja palauttaisi asian käräjäoikeuteen uuteen käsittelyyn. Lisäksi mies vaatii KKO:ta kieltämään häntä tutkintavankeudessa epävirallisesti puhuttaneen poliisin kuulemisen todistajana ja poliisin esitutkintakertomuksen sisällön hyödyntämisen.

KKO otti ratkaistavakseen kysymyksen siitä, loukattiinko esitutkinnassa epäillyn oikeutta avustajaan sekä rikoksesta epäillylle taattua, oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin sisältyvää itsekriminointisuojaa siten, ettei hänen epävirallisissa puhutuksissa ilman puolustajan läsnäoloa poliisille antamia tietoja rikoksesta voida käyttää oikeudessa näyttönä häntä vastaan.

31-vuotias mies löytyi ammuttuna Äänekosken Konginkankaan Kivetystä tammikuussa 2013. Vuonna 1970 syntynyt mies sai murhatuomion sekä käräjä- että hovioikeudesta.

Valituksen taustalla ovat keskusrikospoliisin epäillylle vankilassa tekemät epäviralliset puhutukset, joissa mies tunnusti osallisuutensa surmaamiseen. Sitä ennen ja sen jälkeen suoritetuissa virallisissa kuulusteluissa sekä oikeudenkäynneissä mies kiisti osallisuutensa tekoon.

Mies kokee tulleensa epäasiallisesti kohdelluksi, koska häntä puhutettiin ilman avustajaa hänen ollessaan psyykkisesti huonokuntoinen. Miehen mukaan poliisi painosti häntä tunnustamaan henkirikoksen. Puhutuksissa ei ollut todistajaa, eikä kertomuksia myöskään tallennettu tai dokumentoitu. Puhutukset tehnyt poliisi todisti sekä esitutkinnassa että käräjä- ja hovioikeudessa miehen kertomasta.

Molemmat oikeusasteet katsoivat, että näyttö miehen syyllisyydestä oli kokonaisuutena vahva, eikä poliisin todistamat epäviralliset tunnustamiset olleet siinä pääasiallinen tekijä.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen verkko 1 kk / 6 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .