KKO tyrmäsi Keravan korvausvaatimukset saastuttaneesta kumitehtaasta

KKO kumosi tuomion, jossa Nokia Oyj määrättiin maksamaan Keravan kaupungille yli 209 000 euroa vahingonkorvauksia jäteriidassa.

Korkein oikeus (KKO) on kumonnut hovioikeuden tuomion, jossa Nokia Oyj määrättiin maksamaan Keravan kaupungille yli 209 000 euroa vahingonkorvauksia jäteriidassa.

Kerava osti vuonna 2003 kiinteistön, jolla oli harjoitettu kumitehdastoimintaa 1980-luvun puoliväliin asti. Kiinteistön maaperästä löytyi kumijätettä. Kaupunki vaati yritystä korvaamaan puhdistuskulut.

Korkeimman oikeuden mukaan Kerava ei ollut tehnyt reklamaatiota kohtuullisessa ajassa virheen havaitsemisesta. Myyjänä ollut tytäryhtiö ei myöskään ollut toiminut kiinteistön kaupassa kunnianvastaisesti ja arvottomasti tai törkeän huolimattomasti.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.