KRP: Rikollisjärjestö United Brotherhoodin johtajaa epäillään useista törkeistä rikoksista – epäillään rakennuttaneen rikoksista saaduilla rahoilla kaksi 200-neliöistä omakotitaloa Porvooseen

Keskusrikospoliisi (KRP) kertoo paljastaneensa järjestäytyneen rikollisryhmän ydintoimintaa. Rikollisryhmä United Brotherhoodin johtajana pidettyä porvoolaismiestä epäillään loppusuoralla olevassa tutkinnassa useista törkeistä rikoksista.

Miehen epäillään syyllistyneen vuosien 2018–2019 aikana muun muassa törkeään rahanpesuun, useisiin törkeisiin huumausainerikoksiin, törkeisiin ampuma-aserikoksiin ja törkeään pahoinpitelyyn. Järjestön johtamisen osalta häntä epäillään järjestäytyneen rikollisryhmän toimintaan osallistumisesta.

Viranomaisten UB:n johtajana pitämä Tero Holopainen, 48, on jengin perustajajäsen ja johtanut sitä viimeistään vuodesta 2016 lähtien. Hänen epäillään olleen tosiasiallinen rikoshyödyn saaja jengin tekemäksi epäillyissä rikoksissa. Lisäksi hänen epäillään organisoineen ryhmän rikollista toimintaa, päättäneen jäsenten siirroista ja erottamisista sekä ohjeistaneen jäseniä viranomaisten kanssa toimimisessa.

KRP:n mukaan johtajan valta on ulottunut aina jengin jäsenten huumeiden käyttöön asti.

–  Epäilemme tutkinnan perusteella, että siellä on annettu säännöt, ketkä saavat käyttää huumeita ja ketkä eivät ja sitä on kontrolloitu ja siitä on tullut sanktioita, sanoo STT:lle tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Kimmo Sainio.

Holopaisen epäillään pahoinpidelleen törkeästi yhden jengin jäsenen tämän puheiden takia.

Tutkintakokonaisuudessa on KRP:n mukaan yli 50 rikoksesta epäiltyä, joista UB:n tai sen alajärjestö Bad Unionin jäseniksi epäiltyjä oli 19. Tutkinta on ollut osa valtakunnallista rikostorjuntaoperaatiota, jossa poliisi sai turvattua rikoshyötyä noin 2,7 miljoonan euron edestä.

–  Tämän nyt valmistuvan esitutkinnan rikoshyöty menee varmaan yli miljoonan, mutta tarkka summa tarkentuu myöhemmin, Sainio sanoo.

United Brotherhood syntyi 2010, kun järjestäytyneet rikollisryhmät Rogues Gallery, Natural Born Killers (NBK) ja MORE (Me olemme rikollisten eliittiä) yhdistyivät. Holopainen on alun perin NBK:sta, ja hänet on tuomittu aiemmin muun muassa taposta ja törkeästä huumausainerikoksesta.

KRP: Kaksi omakotitaloa rakennutettu rikollisella rahalla

Poliisi epäilee Holopaista törkeästä rahanpesusta, sillä hänen epäillään kätkeneen rikoksista saatua rahaa rakennusprojektissa. Hänen epäillään ostaneen vuonna 2010 monimutkaisen bulvaanijärjestelyn kautta kiinteistön Porvoon Ilolasta, ja rakennuttaneen sinne myöhemmin kaksi noin 200-neliöistä omakotitaloa ja autotallin. Tutkinnanjohtaja Sainion mukaan talot ovat tulleet asuinkäyttöön.

–  Vuoden 2019 alussa on molempiin muuttanut henkilöt sisään, Sainio sanoo.

Kiinteistön hankintaan ja taloihin on KRP:n mukaan kulunut noin 700  000 euroa, joista valtaosan epäillään olevan peräisin rikoksista. Tuona aikana vuosina 2010–2019 Holopaisen pankkitilien kautta on poliisin mukaan kulkenut yli 300  000 euroa ja hänen hallussaan epäillään olleen käteistä noin 100  000 euroa, josta on takavarikoitu neljännes.

Poliisi epäilee, että useat ihmiset ovat osallistuneet sen peittelyyn, mistä kiinteistön hankintaan ja rakennustöihin menneet rahat on saatu. Lisäksi on pyritty peittelemään sitä, kuka kiinteistön tosiasiallinen omistaja on ollut.

–  Pääepäillyn lisäksi kaikkiaan 15 ihmisen epäillään syyllistyneen asiassa törkeään rahanpesuun tai rahanpesuun sekä törkeään petokseen tai petokseen, Sainio sanoo tiedotteessa.

Tutkinnassa poliisi on selvittänyt myös useita törkeitä huumausainerikoksia, joissa monissa epäiltynä on UB:n johtajana pidetty mies. Holopaisen epäillään välittäneen noin 30 kiloa amfetamiinia ja levittäneen yli tuhat ekstaasitablettia. Rikoshyödyn epäillään olevan yli 500  000 euroa.

Lisäksi poliisi on selvittänyt useita törkeitä ampuma-aserikoksia. Poliisin mukaan UB on saanut haltuunsa eri puolilla Suomea tehdyillä varkauksilla hankittuja aseita. Holopaista epäillään kahden vuoden aikana yhteensä 60 aseen hallussapidosta. Aseista 55 on poliisin takavarikossa, ja niiden arvo on huomattavasti yli 200 000 euroa. Yhden aseen arvo on yli 100  000 euroa.

–  Se on tällainen metsästyshaulikko. Se on ilmeisesti harvinainen tai käsintehty, Sainio sanoo.

"Rikollisorganisaation toiminta perustuu siihen, että johtajia suojellaan"

Nyt valmistumassa oleva esitutkinta on osa laajaa rikostorjuntaoperaatiota. Viime vuoden syyskuussa poliisi kertoi iskeneensä valtakunnallisesti United Brotherhoodiin. Lukuisia kotietsintöjä tehtiin eri puolilla Suomea, ja niistä alkoi useita erillisiä tutkintoja. Sainion mukaan kokonaisuus on poikkeuksellinen muun muassa siitä syystä, että se kohdistui koko järjestöön.

–  Viranomaisyhteistyöllä puututtiin koko rikollisjärjestön toimintaan eli koko Suomen mittakaavalla tutkittiin samanaikaisesti.

Poikkeuksellista on myös se, että järjestössä valtaa käyttäviä vastaan saadaan kerättyä näyttöä. Usein järjestäytyneeseen rikollisuuteen liittyvissä tapauksissa kiinni jäävät ovat muita kuin ryhmän johtoa.

–  Rikollisorganisaation toiminta perustuu siihen, että johtajia suojellaan ja tekijät ovat jotain muita, eli pyritään häivyttämään osallisuus mahdollisimman hyvin. Siinä mielessä on poikkeuksellista, että myös johtaja saadaan toivottavasti rikosvastuuseen, Sainio sanoo.

Kokonaisuuden yksi haara jo hovikäsittelyssä

Osa kokonaisuuteen liittyvistä rikosepäilyistä on jo edennyt tuomioistuimeen asti. Nyt tiedotettu tapaus on osa laajempaa ase-, kiristys- ja huumekokonaisuutta, josta osa on jo Helsingin hovioikeuden käsittelyssä. Sainio kertoi marraskuussa, että osa rikosepäilyistä selvisi niin nopeasti, että ne päätettiin tutkia valmiiksi ja siirtää syyttäjälle, vaikka esitutkinta oli muilta osin vielä kesken.

Hovijutun syyttäjä katsoo, että jengille on haalittu raskasta aseistusta ja sen lukuun on ollut tarkoitus levittää amfetamiinia ja Subutexia. Epäillyt rikokset on tehty pääosin vuonna 2018. Käräjillä jutussa tuomittiin yhteensä 16 ihmistä. Tuomiot vaihtelivat useiden vuosien vankeusrangaistuksista sakkoihin.

Tuomituista rikosten tekoaikaan United Brotherhoodin täysjäseniä tai kokelasjäseniä oli ainakin kahdeksan. Alajengin Bad Unionin jäseniä oli tuomituista kaksi. Kaikki kuuluivat jengin Helsingin tai Turun osastoon. Yksi tuomituista istui tekoaikaan tuomiotaan Turun vankilassa, ja hänen katsottiin olleen eräänlainen myötävaikuttaja rikollisryhmän toimintaan.

Osa kiisti oikeudessa linkin jengiin. Käräjäoikeus kuitenkin katsoi jäsenyyden näytetyksi muun muassa keskusrikospoliisin (KRP) asiantuntijan lausunnon, syytettyjen kotoa löytyneiden jengitunnusten ja UB:n kerhotiloissa oleskelun perusteella.

Valtaosa käräjillä tuomituista kiistää rikoksen ja vaatii syytteidensä hylkäämistä.

Viimeisiä syytteitä jutussa käsiteltiin marraskuussa, minkä jälkeen hovi vetäytyi punnitsemaan asiaa ja kirjoittamaan tuomiota.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

Oppilaiden kännykän käyttö välitunnilla on iso haaste – näin kävi, kun jyväskyläläinen Mankolan koulu kokeili viikkoa ilman puhelimia

EU-johtajat neuvottelivat läpi yön – yhteiseen pöytään palataan aamupäivällä

Yön uutiskooste: Kiinassa koronaviruskeskuksessa uudet tartunnat ovat vähenemään päin, Kaksi Diamond Princess -alukselta Australiaan evakuoitua on saanut koronavirustartunnan

Lännen Media: Lähes kaksi kolmasosaa suomalaisista tyytyväisiä Marinin hallitukseen

Vilja, 5, ja tuhatkiloinen Lupu-sonni tulevat mainiosti juttuun – tältä näyttää elämä keskisuomalaisella luomukarjatilalla

MT: Häkkänen ei pyri kokoomuksen johtoon vaan tukee Orpoa – vetoaa ikäänsä ja perhesyihin

Hammashoito rokottaa suomalaisten kukkaroa entistä kovemmin: Yksityisellä hinnat nousseet lyhyessä ajassa kolmanneksella, julkisella vieläkin enemmän

Sadealue tuo huonon ajokelin suureen osaan maata – Lapin lumiahdinko ei hellitä, etelämpänä sataa taas vettä

Helsingin Laakson sairaalan lääkärit pelkäävät potilasturvallisuuden vaarantuvan lääkäripulan vuoksi – myös osastojen sulkeminen vaihtoehtona

Poliisin vasteajat pohjoisessa Keski-Suomessa paranemaan päin – mutta pitkille välimatkoille ei voi mitään

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.