KRP haki ulkomailta 46 etsintäkuulutettua – mahdollinen uhka turvallisuudelle

Vuoden 2015 ensimmäisellä puoliskolla tammikuusta kesäkuun loppuun mennessä Suomeen noudettiin ulkomailta 46 kansainvälisen etsintäkuulutuksen perusteella kiinni otettua henkilöä. Suomessa tavattiin alkuvuonna 28 muun maan etsintäkuuluttamaa henkilöä, jotka luovutettiin kuuluttaneeseen maahan. Toiminnasta vastaa Keskusrikospoliisin Tiedusteluosasto.

Määrät enteilevät edellisvuoden tasoa, sillä vuonna 2014 Suomeen noudettiin 90 henkilöä ja Suomesta luovutettiin ulkomaille 47 täällä kiinniotettua muun maan etsintäkuuluttamaa rikoksesta epäiltyä tai tuomittua henkilöä.

Suomeen noudetuista etsintäkuulutetuista 16 oli Suomen kansalaisia. Seuraavaksi eniten noudetuissa oli virolaisia ja liettualaisia, kuusi henkilöä molempia. Muut noudetut olivat Brasilian, Latvian, Romanian, Ruotsin, Serbia ja Montenegron, Somalian, Turkin sekä Venäjän kansalaisia.

Suomessa otettiin kiinni ja luovutettiin toiseen valtioon etsittyjä, jotka olivat Georgian, Liettuan, Puolan, Romanian, Ruotsin, Saksan, Italian, Tanskan, Venäjän ja Viron kansalaisia. Luovutetuista suurimmat kansalaisuusryhmät olivat virolaiset ja venäläiset.

Suomi luovutti kolme suomalaista

Ulkomaille luovutettujen joukossa on myös kolme suomen kansalaista. Suomi luovuttaa ulkomaille omia kansalaisiaan vain eurooppalaista pidätysmääräystä koskevaa EU-puitepäätöstä soveltaviin maihin.

Suomen etsintäkuulutuksen perusteella noudettujen henkilöiden osalta rikosnimikkeinä olivat mm. törkeä huumausainerikos, törkeä varkaus, törkeä kirjanpitorikos, törkeä veropetos, pakottaminen seksuaaliseen tekoon, törkeä ryöstö ja tuhotyö.

Suomessa kiinni jääneet ulkomaitten etsimät henkilöt puolestaan oli kuulutettu mm. lapsikaappauksesta, törkeästä huumausainerikoksesta, varkaudesta ja törkeästä ryöstöstä. Useat maat asettavat luovuttamiselle ehdon, jonka mukaan luovutettu rikoksesta epäilty tulee palauttaa luovuttaneeseen maahan suorittamaan Suomessa annettu vankeusrangaistus.

Poliisin mukaan ulkomailla pakoilevat rikolliset ovat useimmiten vakavista rikoksista etsittäviä ja muodostavan mahdollisen uhan myös oleskelumaansa turvallisuudelle.