Kaatuneesta säiliörekasta polttoainetta maahan Keuruulla – tie suljettu liikenteeltä

Polttoainetta on valunut maahan kaatuneen säiliörekan perävaunusta Keuruulla.

Onnettomuus tapahtui vt 23:lla torstaina hieman ennen puoltayötä. Onnettomuuspaikka sijaitsee Honkamäen alueella lähellä Haukilammentien risteystä. Tieosuus on suljettu liikenteeltä.

Perävaunussa oli lastina 8,8 tonnia bensaa ja dieseliä. Keski-Suomen pelastuslaitos on suorittanut paikalla torjuntatoimia. Kello 7 aikaan perjantaina raivaustoimet olivat vielä käynnissä ja kiertotie käytössä.

Pelastuslaitos tyhjentää vuotavan säiliön, jonka jälkeen perävaunu nostetaan pyörilleen. Tien viereisiin ojiin valunutta polttoainetta on padottu ja alueelta on siirretty maata Keuruun kaatopaikalle, josta se siirretään myöhemmin jatkokäsittelyyn Jyväskylään.

Onnettomuus ei aiheuttanut henkilövahinkoja, eikä siinä ollut osallisena muita ajoneuvoja.

Tehtävään osallistui sammutusyksilöitä Keuruulta, Petäjävedeltä, Haapamäeltä ja Multialta. Mukana oli myös pelastuslaitoksen vaarallisiin aineisiin erikoistunut yksikkö Jyväskylästä.

Kiertotie onnettomuuspaikan ohi kulkee lännestä tultaessa Vilppulantien ja Kolhontien kautta ja idästä tultaessa Lammasahontien ja vanhan Keuruuntien kautta Haapamäelle.

Palomestari arvioi tien saatavan auki aamupäivän aikana. Liikenne alueella on vilkasta, sillä Keuruun Ison Kirjan helluntaiseurakuntien juhannuskonferenssiin odotetaan noin 30 000 kävijää.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.