Kaikki Mayday-marssijat pääsivät putkasta

Helsingin poliisi vapautti kaikki Euro MayDay -mielenosoituksessa kiinni otetut nuoret torstaina. Vapun vastaisen yön poliisin hoteissa vietti kaikkiaan 27 keskiviikon mielenosoitukseen osallistunutta.

- Heitä ei ollut mitään syytä enää pitää säilössä. Heitä on valunut pois putkasta sitä mukaa kuin olemme heitä ehtineet päästää, kertoi komisario Lasse Jortikka.

Rikoksesta mahdollisesti epäiltyjen osalta esitutkinta jatkuu. Jortikka ei osannut vielä torstaina sanoa, kuinka paljon epäiltyjä on.

- Mutta kiinni otetuista suurin osahan ei syyllistynyt mihinkään rikokseen, vaan heidät poliisi otti kiinni ennalta estävässä mielessä.

Vapunaaton iltana järjestettyyn mielenosoitukseen osallistui poliisin mukaan yli 500 marssijaa.

Uusimmat

Kotimaa

Meri Lumela vihreiden puoluehallitukseen – myös heidät valittiin Keski-Suomesta puolue-elimiin

Pelastuslaitoksella klassikkotehtävä Joutsassa: Kissa kiipesi puuhun, eikä tullut alas

Poliisi: Karhu tuli tielle ja törmäsi autoon Ilomantsissa

Helpottunut lehmä vedettiin ylös lietealtaasta kolmen metrin syvyydestä Ruokolahdella – nosto-operaatiossa traktori ja lähes 10 miestä

Kaikkien kuntien tietoturvassa olisi parantamisen varaa – Lahteen kohdistuneessa kyberhyökkäyksessä tuhat tietokonetta saastui

Tuhatmäärin Jehovan todistajia kokoontui Jyväskylään viikonloppuna – Konventista voi löytää jopa elämänsä rakkauden

Yllättikö sankka sumu autoilijan liikenneympyrässä? Menopeli kyljelleen Kangasniemellä

Neuvostovankeja kohdeltiin maatiloilla yleensä hyvin, tiukat ohjeet eivät uponneet isäntäperheisiin – Tutkimukseen haastateltujen jatkosodan ajan lasten mukaan vankien kanssa syntyi usein ystävyys

Monet perheet kokevat vauvan normaalinkin yöheräilyn ongelmaksi – "Normaali on usein paljon odotettua huonompaa kuin vanhemmat luulevat"

HS: Jutta Urpilainen siirtynee EU-komissaariksi suoraan vanhempainvapaalta, perheeseen tulee toinen lapsi

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.