Kaikki turvapuhelinasiakkaat tavoitettu Jyväskylässä – uusia ongelmia ei ole ilmennyt

Valtaosa Jyväskylässä käytössä olevista turvapuhelimista on saatu testattua viimeviikkoisen Elisan matkapuhelinverkon katkoksen aiheuttaman toimintahäiriön jäljiltä. Maanantaina aamupäivällä koesoitot oli tehty noin 1 500 asiakkaalle.

Turvapuhelin on käytössä noin 1 700 asiakkaalla, joista pääosa on vanhuksia. Jyväskylän vanhuspalvelujen teknologiakoordinaattori Sami Siren kertoi maanantaina, että vaikka 200 koesoittoa uupuu, on kaikki asiakkaat tavoitettu. Osa on ollut pääsiäisen vietossa omaistensa luona, eikä puhelimen toimivuuden testaaminen ole tämän vuoksi onnistunut. Loppuosa kuuluu kotihoidon palvelujen piiriin, joten heidän vointinsa on sitä kautta varmistettu.

Tarkastuksissa ei ole ilmennyt uusia tapauksia, joissa vanhus olisi joutunut pulaan toimimattoman turvapuhelimen vuoksi. Jo aiemmin tuli ilmi yksi tapaus, jossa kotonaan kaatunut vanhus oli joutunut virumaan yöllä lattialla useita tunteja ja sai apua ja kuljetuksen sairaalahoitoon vasta aamulla. Hänellä ei ollut hengenvaaraa.

Sirenin mukaan kaupungin edustajat ovat jo keskustelleet sekä Elisan että laitevalmistajan kanssa siitä, olisiko jotakin tehtävissä vastaavissa häiriötilanteissa jatkossa.

– Joitakin teknisiä ratkaisuja on olemassa. Asian selvittäminen jatkuu viikolla.

Matkapuhelinverkon häiriöt ovat aiheuttaneet katkoksia turvapuhelinten toimintaan pienemmissä määrin myös aiemmin, kun esimerkiksi myrsky tai lumikuorma ovat aiheuttaneet sähkökatkoja ja tukiasemien alasajoja.

Turvapuhelin mykistyi Elisan verkon katkon jälkeen – vanhus jäi virumaan yöksi lattialle

Satojen vanhusten tarkastaminen vauhdissa Jyväskylässä – Toistaiseksi ei tietoa, että kukaan olisi jäänyt ilman apua turvapuhelinhäiriön vuoksi