Kaksi ihmistä loukkaantui pakettiautojen kolarissa Muuramessa – Ysitie jälleen auki liikenteelle

Kaksi pakettiautoa kolaroi Muuramessa Ysitiellä keskiviikkona pian yhdentoista jälkeen aamupäivällä. Kolarissa loukkaantui kaksi miestä. 

Autot ajoivat toisiaan päin vastakkaisista suunnista ja törmäsivät toisiinsa. Tässä vaiheessa onnettomuuden tarkemmista syistä ei ole tietoa, mutta poliisi tutkii onnettomuuteen johtaneita syitä parhaillaan.

– Loukkaantuneet olivat pakettiauton kuljettajia. Toisessa pakettiautossa oli lisäksi matkustajana yksi nainen, joka ei silminnähden loukkaanunut onnettomuudessa, kertoo palomestari Pentti Partanen.

Onnettomuus haittasi päivällä merkittävästi liikennettä, sillä Ysitie oli noin kaksi tuntia suljettuna onnettomuuspaikan kohdalta. Tarkka onnettomuuspaikka on Muuramen ja Keljonkankaan risteyssillan välillä. Poliisi ohjasi onnettomuuspaikalla liikennettä kiertotielle, joka kulkee Vanhan Nelostien kautta.

Molemmat pakettiautot rusentuivat onnettomuudessa hinauskuntoon. Toisessa pakettiautossa oli onnettomuushetkellä myös peräkärry.

 

Uusimmat

Kotimaa

Jyväskylän yläkoulujen personal trainer -toiminta laajenee – Oppilaille ilmaista liikunta- ja ravintoneuvontaa

Kattopeltejä irtosi Yliopistonkadulla – pelastuslaitos esti vaaran sunnuntaina

Timo Soinia yritettiin lyödä Korson maalaismarkkinoilla Vantaalla – ulkoministeri kiittää turvamiehiä blogissaan

Vanhusjärjestöt huolestuivat vanhuspalveluiden keskittymisestä – "Suuret monikansalliset toimijat syövät pienempiä kotimaisia, ja se on erittäin valitettavaa."

Muuttuuko Jämsän Pässinmäki taidetaloksi? – Kauko Sorjosen säätiö osti entisen edustuskerhon

Kiinniotto Jyväskylässä: Poliisi löysi aggressiivisen henkilön hallusta neljä veistä

Loton pääpotti meni Tampereelle – tuoretta miljonääriä odotetaan Veikkauksen pääkonttorille

"En voi hyväksyä sitä, että sokeasti tottelemme määräyksiä" – jyväskyläläinen hammaslääkäri kieltäytyi influenssarokotuksesta, nyt hän elää irtisanomisuhan alla

Naapuri kuunteli radiosta, kun viereisessä asunnossa ollut vankikarkuri uhkasi räjäyttää koko talon, ja silloin alkoi jännittämään – Lahden piirityksestä on 25 vuotta

Rivitaloasunto palaa Salossa, koko talo evakuoitu

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.