"Kaksi lasillista päivässä" on kehno ohje, sanoo kansainvälinen alkoholitutkimus

Jo seitsemän tai kahdeksan lasillista viiniä tai saman verran oluttuoppeja viikossa on haitaksi sydämelle ja aivoille. Lancet-lehdessä julkaistu laaja kansainvälinen tutkimus osoittaa, että jo huomattavasti monien maiden riskikäyttörajoja vähäisempi alkoholinkäyttö lisää sydän- ja verisuonitautien sekä kuoleman riskiä.

Sata alkoholigrammaa viikossa alkaa lisätä kuolleisuutta sekä miehillä että naisilla.

Professori Timo Strandberg kertoo Helsingin yliopiston tiedotteessa, että tutkimus vetää alkoholinkäytön terveysvaikutusten turvallista rajaa selvästi alaspäin. Nyt kohtalaisen riskin taso on Suomessa miehillä 14 ja naisilla 7 alkoholiannosta viikossa.

Strandberg hylkäisikin myytin siitä, että hyvään terveyteen kuuluu kaksi lasillista päivässä. Hänen mukaansa alkoholia ei myöskään tarvita hyvään vanhenemiseen.

Riskirajat vaihtelevat maittain

Nykyiseen tutkimustietoon verrattuna Ruotsissa, useissa Etelä-Euroopan maissa, Kanadassa ja Yhdysvalloissa riskirajat ovat erittäin väljät. Sen sijaan Britanniassa suositukset ovat huomattavasti tiukempia.

Tutkijaryhmä selvitti alkoholinkäytön vaikutuksia kuolleisuuteen ja sydän- ja verisuonisairauksiin. Aineistona oli 83 pitkäaikaistutkimusta, joihin oli osallistunut lähes 600 000 ihmistä 19 maasta.

Tutkijoiden joukossa oli myös suomalaisia asiantuntijoita.

Tutkimuksesta tiedotti Helsingin yliopisto.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.