Kaksi lisäalusta paikkaa Suomenlahden öljyntorjuntaa

Helsingin kaupungin pelastuslaitos on saanut kaksi uutta parikymmenmetristä öljyntorjunta-alusta. Käyttöön tarvitaan kuitenkin vieläkin järeämpää kalustoa.

Kaupunginhallituksen hyväksymä öljyntorjuntasuunnitelma tähtää kahden yli 24-metrisen veneen hankintaan. Toinen on määrä saada käyttöön jo muutaman vuoden kuluttua.

Suomenlahden rannikon öljyntorjuntaselvityksen mukaan alueen jokaisen pelastuslaitoksen kalustoa on täydennettävä saman kokoluokan veneillä sekä avomeripuomilla. Palomestari Markku Rissasen mukaan pelastuslaitosten väliset erot koulutuksessa ja kalustossa vaikeuttavat öljyntorjuntaa.

Pelastuslaitokset ja muut viranomaiset pystyvät kuitenkin hoitamaan suuren öljyonnettomuuden yhteistyöllä. Ne varautuvat 30 000 tonnin törmäysvahinkoon, joka on Rissasen mukaan todennäköinen.

Uusimmat

Kotimaa

Jyväskylän yläkoulujen personal trainer -toiminta laajenee – Oppilaille ilmaista liikunta- ja ravintoneuvontaa

Kattopeltejä irtosi Yliopistonkadulla – pelastuslaitos esti vaaran sunnuntaina

Timo Soinia yritettiin lyödä Korson maalaismarkkinoilla Vantaalla – ulkoministeri kiittää turvamiehiä blogissaan

Vanhusjärjestöt huolestuivat vanhuspalveluiden keskittymisestä – "Suuret monikansalliset toimijat syövät pienempiä kotimaisia, ja se on erittäin valitettavaa."

Muuttuuko Jämsän Pässinmäki taidetaloksi? – Kauko Sorjosen säätiö osti entisen edustuskerhon

Kiinniotto Jyväskylässä: Poliisi löysi aggressiivisen henkilön hallusta neljä veistä

Loton pääpotti meni Tampereelle – tuoretta miljonääriä odotetaan Veikkauksen pääkonttorille

"En voi hyväksyä sitä, että sokeasti tottelemme määräyksiä" – jyväskyläläinen hammaslääkäri kieltäytyi influenssarokotuksesta, nyt hän elää irtisanomisuhan alla

Naapuri kuunteli radiosta, kun viereisessä asunnossa ollut vankikarkuri uhkasi räjäyttää koko talon, ja silloin alkoi jännittämään – Lahden piirityksestä on 25 vuotta

Rivitaloasunto palaa Salossa, koko talo evakuoitu

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.