Kaksi loukkaantui vakavasti ja yksi lievemmin Viitasaaren rajussa nokkakolarissa tiistaina – Nelostie oli yli tunnin poikki

Kaksi ihmistä loukkaantui vakavasti ja yksi lievemmin tiistaina iltapäivällä Nelostiellä Viitasaaren pohjoispuolella sattuneessa nokkakolarissa.

Onnettomuus sattui, kun toinen autoista lähti heittelehtimään Muikunlahden kohdalla ja törmäsi vastaantulevaan autoon. Toinen auto suistui törmäyksessä ojan pohjalle ja toinen jäi keskelle tietä.

Loukkaantuneet vietiin jatkohoitoon. Kaikki kolarissa olleet olivat aikuisia.

Turma sattui reilut viisi kilometriä Viitasaarelta pohjoiseen ennen Taimoniemeä Muikunlahdentien risteyksen kohdalla. Pelastuslaitos sai tiedon onnettomuudesta kello 15.40.

Onnettomuus sulki Nelostien liikenteen kokonaan reiluksi tunniksi. Henkilöautoliikenne pääsi kulkemaan onnettomuuspaikan ohi Haapaniementietä pitkin. Raskas liikenne sen sijaan joutui jäämään odottamaan onnettomuuspaikan purkua, ja pelastuslaitoksen mukaan ruuhkat molempiin suuntiin olivat mittavat.

Ilmatieteen laitos varoittaa Keski-Suomessa vallitsevasta liukkaasta ajokelistä. Keski-Suomessa on satanut runsaasti lunta ja lämpötila on noussut pakkaselta nollan tienoille, mikä tekee teistä tällä hetkellä erittäin liukkaat. Keski-Suomessa on sattunut iltapäivällä useita onnettomuuksia.

 

– Ajokeli on paikoin jälleen kehno. Kahden tunnin sisällä on ollut jo viisi liikenneonnettomuutta. Sopeutetaanhan ajonopeutemme olosuhteisiin, pelastuslaitos tviittasi.

Lue myös: Pelti rytisee ja penkat pölisevät eri puolilla Keski-Suomea – ajokeli jatkuu liukkaana

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Ulosajo Nelostiellä keskiviikkoaamuna – onnettomuus sattui samoilla paikkeilla kuin tiistain raju nokkakolari: "Tie on paikoittain huonossa kunnossa"

Pelti rytisee ja penkat pölisevät eri puolilla Keski-Suomea – ajokeli jatkuu liukkaana