Kalastaja pelasti saimaannorpan – katso hellyttävä video

Kalastaja Tarmo Tolvanen pelasti todelliseen pinteeseen joutuneen saimaannorpan viime hetkillä Haukiveden Heposelän jäällä Etelä-Savossa tiistaina, kertoo Savon Sanomat.

Lehden mukaan paikalle osunut mökkiläinen soitti kalastaja Tolvasen paikalle viime tingassa, kun jo uupunut yksilö oli jäänyt jäälle avannon mentyä umpeen. Tolvanen nappasikin mukaan moottorisahan ja teki norpalle avannon 30-senttiseen jäähän.

Mukana ollut Tarja Lötjönen kuvasi tapauksen videolle. Yllä olevalta hellyttävältä videolta näkyy, kuinka uupunut norppa ei ujostele, vaan tulee suorastaan Tolvasen viereen odottamaan avannon aukaisua.

– Näytti, että sillä oli nestehukka, koska ihan ensiksi se joi pitkästi vettä. Se oli taivaltanut pitkän matkan ja on vionut olla jään päällä ainakin pari päivää, Tolvanen arvioi Savon Sanomille.

Asiasta ensimmäisenä kertoi Warkauden Lehti.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.