Kalevan kysely: Selvä enemmistö suomalaisista tyytymätön Sipilän hallitukseen

Hallituspuolue perussuomalaisten joukoissa on enemmän tyytymättömiä kuin tyytyväisiä.

Reilusti yli puolet suomalaisista on joko tyytymätön tai erittäin tyytymätön Juha Sipilän (kesk.) hallituksen toimintaan, uutisoi Kaleva. Asia käy ilmi lehden Taloustutkimuksella teettämästä kyselystä.

Kyselyn mukaan etenkin opposition kannattajat näkevät hallituksen toimissa moitittavaa. Myös hallituspuolue perussuomalaisten joukoissa on enemmän tyytymättömiä kuin tyytyväisiä. Kolmannes kokoomuksen ja reilu neljännes keskustankin kannattajista on tyytymättömiä hallitukseen.

Kaleva kertoo, että koko kyselyn perusteella erittäin tyytyväisiä hallituksen toimiin on vain muutama prosentti kansasta ja erittäin tyytymättömien puolestaan yli viidennes.

Kyselyyn vastasi yli tuhat suomalaista 9.–17. tammikuuta.