Kannonkosken kunnantalon poltosta tuomittu kiistää syyllisyytensä edelleen

Laajan tuhopolttosarjan hovioikeuskäsittely käynnistyy tänään maanantaina Jyväskylässä. Sarja pitää sisällään muun muassa kunnantalon ja yksityisen hoivakodin tuhopoltot Kannonkoskella 2014. Vaasan hovioikeuteen valitti palojen sytyttämisistä yli viideksi vuodeksi vankilaan ja yli kahden miljoonan euron korvauksiin käräjäoikeudessa tuomittu mies.

Nelikymppinen kannonkoskelaismies kiistää edelleen sytyttäneensä paloja ja vaatii syytteiden sekä korvausvaatimusten hylkäämistä. Joka tapauksessa hän pitää tuomiotaan liian ankarana, vaatii sen alentamista ja vankeuden määräämistä ehdolliseksi. Syyttäjä ja tulipaloista vahinkoja kärsineet asianomistajat vaativat valituksen hylkäämistä.

Vaasan hovioikeus on varannut jutun käsittelylle yksitoista istuntopäivää.

Valituksessaan mies perustelee vaatimustaan syytteiden hylkäämisestä vähäisellä ja osin ristiriitaisella näytöllä. Hänen mukaansa tulipalojen syttymissyitä ei ole kaikilta osin selvitetty tai ne ovat jääneet epäselviksi. Mies katsoo, ettei tekninen näyttö tai henkilötodistelu yhdistä häntä yhdenkään palon sytyttämiseen.

Miehen mukaan näyttö on perustunut hänen vanhaan rikostaustaansa, joka on puolestaan liittynyt hänen nuoruuden ongelmiinsa ja siihen, että hän on oleskellut palopaikoilla tai niiden läheisyydessä palojen aikana. Hän kiistää omaavansa taipumusta palojen sytyttämiseen, kiistää väärinkäytökset palo- ja pelastusalan työpaikoissaan ja on valituksen mukaan hakeutunut vapaa-ajallaankin palopaikkojen läheisyyteen, koska on kiinnostunut palokunta- ja pelastustoiminnasta.

Palot siirtyivät miehen mukana paikkakunnilta toiselle

Vastauksessaan valitukseen syyttäjä toistaa käräjäoikeudessa esiin tuodut asiat, joiden katsoo osoittavan miehen syyllisyyttä. Mies on muun muassa aina ollut palopaikkojen läheisyydessä, ja hänet on henkilötodistelulla yhdistetty palojen sytyttäjäksi.

Syyttäjä huomioi, että palot siirtyivät miehen työ- ja asuinpaikkakuntien vaihtumisen mukaisesti ja että mies oli usein ennen paloja niiden lähellä sijaitsevissa ravintoloissa. Alkoholin nauttimisen syyttäjä katsoo laskeneen kynnystä palojen sytyttämiseen, kun käyttäytymisen kontrollointi on heikentynyt. Syyttäjän mukaan palot sopivat myös ajallisesti yhteen syytetyn elämässä tapahtuneiden negatiivisten muutosten kanssa.

Lisäksi syyttäjä nostaa esiin miehen osallistumisen palojen sammutustöihin. Esimerkiksi Kannonkoskella hän osallistui hoivakodin ja kunnantalon sammuttamisiin päihtyneenä. Syyttäjän mukaan mies peukaloi sammutuskalustoa samalla siten, että sammutustyöt viivästyivät jopa ratkaisevasti.

Saarijärvellä mies ei saanut lupaa osallistua tehtävälle, jolloin hän kuvasi tulipaloa kotinsa parvekkeelta ja latasi kuvia nettiin.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen verkko joka päivä 15 eur. / 3 kk kestotilauksena

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .