Kansa luottaa yhä sähköiseen äänestykseen

Sunnuntaisuomalaisen marraskuussa teettämän tutkimuksen mukaan 72 prosenttia suomalaisista äänestäisi sähköisesti, jos saisi siihen mahdollisuuden. Sunnuntaisuomalainen teetti vastaavan kyselyn myös viime heinäkuussa. Tuolloin 81 prosenttia suomalaisista ilmoitti haluavansa äänestää sähköisesti.

Kyselyjen välissä pidettiin kuntavaalit, joissa sähköistä äänestämistä kokeiltiin kolmella paikkakunnalla: Karkkilassa, Kauniaisissa ja Vihdissä. Kokeilu epäonnistui osittain, sillä yli 200 ääntä jäi rekisteröitymättä. Syynä oli luultavasti käyttövirhe.

Kuntavaalien ongelmat eivät kuitenkaan ole syöneet kansalaisten halukkuutta sähköiseen äänestämiseen kuin yhdeksän prosenttiyksikön verran.

Kansanedustaja, tekniikan tohtori Jyrki Kasvin mielestä suomalaiset ovat liian luottavaisia. Hän muistuttaa, että monissa muissa maissa sähköisestä äänestyksestä ollaan sen ongelmien vuoksi jo luopumassa.

Kasvi kiinnittää huomiota myös periaatteelliseen luotettavuuteen. Hänen mukaansa pitkään jatkuneet poliittisesti rauhalliset olot ovat tuudittaneet suomalaiset väärään turvallisuudentunteeseen. Kasvi suosittaakin, että Suomen tulisi luopua sähköisestä äänestyksestä kokonaan.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

Tuoko avarampi magneettikuvauslaite apua ahtaanpaikankammoon? – Jyväskyläläinen lääkärikeskus hankki miljoonainvestoinnilla nykyaikaisen ja ekologisen laitteiston

Syksyn yo-kirjoitusten paras tulos Kempeleen lukiossa: abiturientti sai 8 laudaturia ja 2 eximiaa

Keski-Suomen Valokuituverkoille etsitään nyt ostajaa – kunnat kyyryssä velkataakan alla

Hoitajamitoituksen laskentatavalle pyyhkeitä lausuntokierroksella – "ei ole kaikilta osin ymmärretty, mitä ollaan säätämässä"

Joutsassa syttyi aamulla tulipalo rakennuksen tuulikaapista – "Kyseessä on ilmeisesti vapaa-ajan asunto, jossa ei ole ihmisiä paikalla"

Yön uutiskooste: Postin vuokratyövoiman käyttö tänään valtio-omistajan syynissä, Hovioikeus käsittelee viimeistä syytettä isossa jengijutussa

Jyväskylän keskustaan tulossa iso kulttuuriuudistus: "Käänteentekevin sitten Kävelykadun perustamisen"

Kalat saavat odottaa: Vesilain uudistus ei räjäytä patoja vielä vuosiin – Ministerin mukaan uudistus "ei ole helppo harjoitus"

Hovioikeus käsittelee viimeistä syytettä isossa jengijutussa, jota tutkitaan yhä KRP:ssä – kokonaisuus poiki United Brotherhoodin lakkauttamiseen tähtäävän kanteen

EIT:ltä tulossa ratkaisu tapauksessa, jossa mies tapettiin Irakissa – palauttiko Suomi miehen Irakiin väärin perustein?

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.