Kansalaisaloite pienten synnytyssairaaloiden puolesta ei saa tukea valiokunnalta

Pienten synnytysyksiköiden lakkauttamista vastaan kerätty kansalaisaloite ei saa tukea eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnalta. Valiokunta esittää mietinnössään, että lakiehdotus hylätään.

Uusi päivystysasetus on astumassa voimaan vuoden 2017 alusta. Sen mukaan synnytyssairaaloilla on oltava ympärivuorokautinen valmius hätäkeisarinleikkausten tekemiseen. Sosiaali- ja terveysvaliokunnan mukaan pienissä yksiköissä riittävää erikoisosaamista ei välttämättä kerry tarpeeksi.

Asetus sulkisi pieniä synnytysyksiköitä, sillä sen mukaan sairaalalla pitää olla vähintään 1 000 synnytystä vuodessa. Valiokunnan mielestä olisi kuitenkin tarkoituksenmukaista, että minimimäärästä poikkeaminen on mahdollista, kun palvelun saavutettavuus tai potilasturvallisuus sitä edellyttää.

Päivystysasetuksen muuttamista ajanut kansalaisaloite keräsi lähes 70 000 allekirjoitusta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.