Kansalta tuttuja nimiä SDP:n presidenttiäänestykseen

Sosiaalidemokraattien presidenttiehdokkaaksi on esitetty lukuisia tunnettuja demaripoliitikkoja. SDP:n jäsenlehdessä Aimossa julkistetussa listassa on yhteensä 38 nimeä. Mukana on muun muassa nykyisiä ministereitä, kansanedustajia ja europarlamentaarikkoja.

Aimon presidentti-idealistalle on kelpuutettu ne nimet, jotka ovat saaneet kansalaisilta vähintään kaksi ehdotusta.

Kansalaiset ovat ehdottaneet SDP:n presidenttiehdokkaaksi muun muassa puolueen nykyistä puheenjohtajaa Jutta Urpilaista, eduskuntaryhmän puheenjohtajaa Eero Heinäluomaa, puoluesihteeri Mikael Jungneria, europarlamentaarikko Mitro Repoa ja entistä euroedustajaa Lasse Lehtistä.

Ehdotusten kannatus mitataan Uutispäivä Demarin nettisivuilla, joilla kuka tahansa voi äänestää. Äänestys jatkuu ainakin ensi vuoden puolelle. Viime kädessä SDP:n presidenttiehdokkaan nimeää kuitenkin puolueen valtuusto.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

Yön uutiskooste: Hypo ennustaa Suomelle taloudelle seitsemän prosentin takapakkia, Yhdysvalloissa koronatartuntojen määrä nousee edelleen rajusti

Halla-ahon mielestä Haaviston uskottavuus kärsii rikosepäilyistä – Mykkänen uskoo hänen ammatti-ihmisenä pystyvän hoitamaan ulkoministerin virkaansa

Jyväskyläläiset mopoilijat kertovat törkeästä kohtelusta liikenteessä: "Autoilijoiden pitäisi antaa esimerkkiä"

Hankasalmen kunnanjohtaja tulistui jyväskyläläisen pesäpallokentän turmelleille mopoilijoille – "Keskenkasvuiset p*skiaiset"

Epävarmuus kiinteistöjen kohtalosta on "murhe ja päänvaiva" sote-uudistuksessa – osa kunnista antaa nyt tilojensa rapistua, osa investoi niihin kuin viimeistä päivää

Etäsuorituksia, perumisia ja korvauksia – suomalaisten korkeakoulujen suhtautuminen syksyn vaihtoihin vaihtelee

Oikeustieteellisen alan yhteisvalinnan valintakokeiden pisteytyksessä havaittu virhe korjataan

27 hiehoa yhä karkuteillä Leivonmäen kansallispuistossa – hiekkamontulle saarrettu lauma pääsi jälleen karkuun

Finnair lisää vain yksittäisiä lentoja matkustusrajoituksista vapautettuihin maihin

Uudet liikennevalot lupaavat helpotusta Vaajakosken liikenneruuhkiin, mutta odotus jatkuu vielä

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.