Kansanedustaja Lepomäki kertoo joutuneensa identiteettivarkauden uhriksi

Kokoomuksen kansanedustaja Elina Lepomäki kertoo Puheenvuoro-blogissaan joutuneensa identiteettivarkauden uhriksi.

Lepomäki kirjoittaa, että hänen nimeään kantava internet-tunnus elinalepomaki.fi varattiin viime vuoden elokuussa. Sen jälkeen sivuilla on Lepomäen mukaan julkaistu tekstejä, jotka eivät ole hänen itsensä kirjoittamia.

– Verkkotunnuksesta löytyvä nettisivu antaa ymmärtää minun olevan siellä julkaistujen tekstien takana, Lepomäki kertoo.

Internet-tunnus oli Lepomäen mukaan hänen käytössään vuodesta 2010 viime kesään, jolloin hän unohti uusia sen. Lepomäki kirjoittaa tehneensä asiasta tutkintapyynnön poliisille.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.