Kansanedustaja Väätäinen kaatui pahasti Espanjan-lomalla

Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Väätäinen kaatui pahasti lomalla Espanjan Malagassa. Hän sai kallon sisäisen verihyytymän liukastuttuaan kylpyhuoneen lattialla viime viikolla, kertoo kansanedustajan avustaja Gunilla Förström.

Kallon sisäinen verenhyytymä voi olla hengenvaarallinen, mutta nyt hätää ei Förströmin mukaan enää pitäisi olla.

- Tilanne on hallinnassa, ja hänen tilaansa seurataan, avustaja kertoi perjantaina.

Väätäisen piti tulla viikko sitten torstaina takaisin Suomeen, mutta kun häntä ei kuulunut, puolueessa alettiin huolestua hänestä.

Eurovaaleissa ehdokkaana olevan Väätäisen kampanjoinnin piti alkaa ensi tiistaina, mutta nyt aloitus siirtyy ainakin viikolla. Väätäinen on määrätty lentokieltoon.