Kansanedustajan kolumni: Mennyt vuosi on ollut Keski-Suomessa valoisin vuosikymmeneen

Kokoomuksen kansanedustaja Sinuhe Wallinheimo kertaa menneen vuoden tapahtumia.

Suomi hiljenee joulun viettoon tapahtumarikkaan ja hyvän vuoden päätteeksi. Iloa ja yhdessäoloa arkeen on luonut satavuotiaan Suomen itsenäisyyden juhlallisuudet. Lisäksi uutiset taloudesta ovat olleet positiivisimmat vuosikausiin. Suomen talous kasvaa nyt vahvasti ja laaja-alaisesti ja sen seurauksena myös työllisyys on kohenemaan päin.

Myös Keski-Suomessa mennyt vuosi on ollut valoisin vuosikymmeneen. Maakunnan yritykset uskaltavat investoida ja työllistää. Niinpä työttömiä on liki 5 000 vähemmän kuin viime vuonna ja työllisyysaste on mittaushistorian korkein.

Tämän ohella maakunnan isoimmassa haasteessa, eli poikkeuksellisen korkean pitkäaikaistyöttömyyden alentamisessa, on saatu rohkaisevia tuloksia. Monissa keskisuomalaisissa perheissä joulua voidaan juhlia aiempaa positiivisemmissa tunnelmissa.

Silti väärä johtopäätös menneestä vuodesta olisi se, että työn Suomen talouden vahvistamiseksi voi nyt lopettaa. Kasvuluvut, olivatpa ne kuinka isoja tahansa, eivät korjaa taloutemme isoja rakenteellisia ongelmia.

Suomen työllisyys elpyy hitaasti, kun otetaan huomioon taloudellisen aktiivisuuden vilkastuminen. Suomen Pankin tuoreen ennusteen mukaan työllisyys kasvaa työn kysynnän lisääntyessä vuosina 2017 ja 2018, mutta työmarkkinoiden kohtaanto-ongelmat, väestörakenteen muutos ja muut työmarkkinoiden tarjontatekijät jarruttavat työllisyyden paranemista.

Tämä puolestaan tarkoittaa sitä, että nykyisten hyvinvointipalveluiden rahoituspohja ei ole riittävä 2020-luvulle tultaessa. Siksi tarvitaan mittavia rakenteellisia uudistuksia, jotta mahdollisimman suuri osa työikäisestä väestöstä saadaan mukaan työmarkkinoille. Sen pitää olla nykyisen hallituksen loppukauden tärkein tehtävä.

Polut parempaan työllisyyteen ovat meidän kaikkien tiedossa. Suomi tarvitsee lisää työpaikkakohtaiseen luottamukseen perustuvaa paikallista sopimista, Kirri–Tikkakoski -moottoritiehankkeen kaltaisia taloutta vahvistavia liikenne- ja logistiikkahankkeita sekä lisää kunnianhimoa sääntelyn järkeistämiseen.

Muun muassa kauppojen aukioloaikojen vapauttamiselle, lupa- ja valitusprosessien sujuvoittamiselle ja alkoholilain kautta tapahtuvalle ravintola- ja matkailualan normien purkamiselle on saatava jatkoa. Lisäksi kasvukeskuksiin, kuten Jyväskylään, tarvitaan lisää asuntorakentamista.

Oma näytönpaikka hallitukselle on myös sote-uudistus. Lainsäädäntö soten osalta pitäisi saada valmiiksi jo alkuvuoden aikana ja koko asia päätökseen kesällä, jotta uuteen sote-järjestelmään voitaisiin siirtyä suunnitellussa aikataulussa. Kaikista negatiivisista odotuksista huolimatta hallituksen edellytykset sote-uudistuksen maaliin saattamiseksi ovat hyvät.

Avoinna on enää valinnanvapausmallin viimeiset yksityiskohdat. Niitä koskeva lausuntokierros päättyi viime viikon lopulla ja nyt hallitus arvioi niiden perusteella ilmeneviä muutostarpeita ennen kuin alistaa koko valinnanvapauslainsäädännön perustuslakivaliokunnan arvioitavaksi. Lopullisesti soten kohtalo siis ratkeaa keväällä.

Sitä ennen meillä suomalaisilla on edessä presidentinvaalit. Oma valintani ehdokkaiden joukosta on ollut helppo. Tasavallan presidentti Sauli Niinistö ansaitsee jatkokauden.

Muuttuvassa ja entistä epävakaammassa maailmassa me tarvitsemme presidentin, jolla on tehtävään tarvittavaa näkemystä. Toiseksi me tarvitsemme maamme johtoon henkilön, jolla on kokemusta rakentaa hyviä suhteita kaikkiin ilmansuuntiin. Niinistöllä tätä näyttöä on. Rauha ratkaisee vaikeina aikoina.

Ennen tätä kaikkea on kuitenkin hyvä keskittyä joulun viettoon. Nöyrä kiitos tämän vuoden kohtaamisista ja teiltä saamastani tuesta, risuista ja ruusuista. Hyvää ja rauhallista joulua sekä onnellista uutta vuotta 2018.

Kirjoittaja on kokoomuksenkansanedustaja Keski-Suomesta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.