Kansanedustajat: Nato ei aiempaa ajankohtaisempi

Suomen jäsenyys sotilasliitto Natossa ei ole muuttunut aiempaa ajankohtaisemmaksi, sanovat puolustuspolitiikkaan keskittyneet kansanedustajat.

Venäjän ja Ukrainan kiristyneiden välien on arvioitu vauhdittavan Suomessa käytävää Nato-keskustelua. Puolustuspoliittisen selvitystyöryhmän jäsenistä lähes kaikki ovat kuitenkin sitä mieltä, ettei Nato-jäsenyyden hakeminen ole aiempaa ajankohtaisempaa. STT:n kyselyyn vastasi 14 työryhmän kaikkiaan 20 jäsenestä.

Nato-jäsenyyden hakemista piti aiempaa akuutimpana ainoastaan RKP:n Stefan Wallin. Hänen mielestään Suomella on pitkään ollut syytä pohtia liittoutumista Naton kanssa.

- Yllättävän kriisin mahdollisuus entisen Neuvostoliiton alueilla on ollut olemassa jo pitkään, puolustusministerinä vuosina 2011-2012 toiminut Wallin arvioi.

Myös kokoomuksessa jäsenyyteen on suhtauduttu myönteisesti aiemminkin, eikä tuore kriisi ole muuttanut kantoja.

Selvästi varovaisemmin jäsenyyteen suhtautuvat SDP:n, vihreiden, vasemmistoliiton, perussuomalaisten, keskustan ja kristillisdemokraattien edustajat.