Katainen: Karmeinta olisi Kreikan selvitystila

Valtiovarainministeri Jyrki Kataisen (kok.) mielestä Kreikan ajaminen selvitystilaan olisi karmeampi vaihtoehto myös suomalaisille kuin maalle lainaaminen.

Katainen sanoi eduskunnassa, että eurovaltioiden lainojen ensisijaisuus tai reaalivakuuksien saaminen oli mahdotonta.

Oppositio haluaa löytää syylliset Kreikan kriisiin. SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen peräsi eduskunnan lisäbudjettikeskustelussa pankkien ja muiden rahoituslaitosten roolia ja vastuuta.

Vasemmistoliiton puheenjohtajan Paavo Arhinmäen mukaan lainapakettia ei voi hyväksyä, jos syyllisiä ei saada esiin.

Suomen Pankin pääjohtaja Erkki Liikanen arvioi, että Kreikan lainaan liittyvä riski on vähäinen. Hänen mukaansa 110 miljardin euron tukipaketti on poikkeuksellisen huolellisesti tehty. Liikanen huomauttaa, että lainojen maksu voidaan keskeyttää, jos Kreikka ei noudata talouden tervehdyttämisohjelmaa.

Euroopan unioni tutkii luottoluokituslaitosten toiminnan Kreikan talouskriisin yhteydessä. EU:n sisämarkkinakomissaari Michel Barnier kertoo hämmästyneensä, miten vauhdikkaasti Kreikan luottoluokituksia on pudotettu.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.