Katainen: Neuvotteluissa tuumaustauko

Pääministeri Jyrki Kataisen (kok.) mukaan työmarkkinaneuvotteluissa otetaan nyt tuumaustauko. Hallitus tapaa osapuolet uudelleen perjantaiaamuna.

- Katsotaan, voidaanko tässä vielä jollakin järjestäytyneellä, koordinoidulla tavalla edetä, Katainen sanoi tavattuaan työmarkkinoiden keskusjärjestöjen johtajat iltapäivällä.

Tapaamiseen myös osallistunut valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (sd.) sanoi, että hallituksella on kokemusta hallitusneuvotteluista, että tuumaustauko tuottaa tulosta.

- Täytyy muistaa, että hallitus voi olla omin toimin mukana vain silloin, jos työmarkkinaratkaisu on kattava, Urpilainen korosti.

Keskitetystä työmarkkinaratkaisusta käydyt neuvottelut päättyivät tuloksettomina eilen.

Työnantajien EK:n toimitusjohtaja Mikko Pukkinen sanoi tapaamiseen mennessään, että nyt haetaan uutta tulokulmaa. Hänen mukaansa pitää olla kykyä työmarkkina- ja talouspolitiikan yhteensovittamiseen.

Pukkisen mukaan nyt on tosi kyseessä, kun neuvotteluja käydään pääministerin johdolla. Hän huomautti, että kariutuneissa neuvotteluissa hallituksen vastaantuloa ei vielä päästy avaamaan.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

Tällaista jälkeä Tuuli-myrskyn tuulet tekivät Keski-Suomessa – puita kaatui Jyväskylän kaupunkialueella

Koiran ulkoiluttaja kaatui Tikkakoskella – pelastuslaitos vei koiran kotiin

Jyväskyläläinen Iiris Markkanen uskoo kaksoissiskon saattaneen pelastaa hänet lapsena kuolemalta – identtisten kaksosten elämään mahtuu myös paljon koomisia tilanteita

Nordean verkko- ja mobiilipalveluissa häiriö – kortilla maksaminen toimii normaalisti

"Iso huuhkaja jumissa kerrostalon katolla Jyväskylän Savelassa", kuuluivat eläimenpelastustehtävän ensitiedot – lopputulos yllätti kaikki

Massiivinen työllisyyskokeilu viivästymässä syksyyn – kunnille annetaan vastuu työttömistä, mutta ohjaavatko kunnat sakkojen pelossa ihmisiä kuntouttavaan työtoimintaan?

"Ohi on", sanoi meteorologi – myrskytuulet puhkuivat tehtäväpiikin pelastuslaitoksille, mutta aamuksi tyyntyi

Seitsemän vinkkiä arkeen: asiantuntija kertoo, kuinka voit välttää sen, että lapsestasi tulee sohvaperuna

Yön uutiskooste: Suomessa myrsky, Kanarialla hiekkamyrsky, jääkoneen kuljettaja hämmästytti NHL:ssä

Kotimaisuutta myydään valmistajatiedoin ja Suomen lipuin – ruoan alkuperä voi olla toinen, mutta huhtikuusta alkaen tietoa pitää tarjota enemmän

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.