Katso kuvasarja muistotilaisuudesta: Pihtiputaalla vietettiin tunteikas sunnuntai – surmatun poliisin poika ihmetteli, että jotkut pitävät surmaajaa sankarina

Pihtiputaan pääkirkon läheiset parkkialueet täyttyivät sunnuntaiaamuna hyvissä ajoin.

Tavallisesti sunnuntain jumalanpalvelus kerää kirkkoon nelisenkymmentä seurakuntalaista. Tällä kertaa penkit täyttyivät tiiviisti, kun 230 ihmistä kokoontui Pihtiputaan poliisisurmien muistomessuun ja sitä seuranneeseen muistotilaisuuteen.

Jo messun alussa tuli selväksi, että kyse on tunteikkaasta tapahtumasta. Moni pyyhki kyyneleitä silmäkulmastaan, kun rovasti Aulis Harju kertasi saarnassaan perjantain 7.3.1969 tragediaa. Jalasjärveläinen Harju oli kutsuttu saarnaajaksi, koska hän toimi surmien aikaan Pihtiputaalla pappina.

– Me vain halasimme ja itkimme. Kai minulla olisi pitänyt olla jonkinlainen lohdutuksen sana, mutta sellaista en muista sanoneeni, Harju muisteli hetkiä, jolloin vei suruviestit neljän surmatun poliisin perheille.

Yksi sunnuntaina vuolaasti itkeneistä oli surmatun Pentti Turpeisen sisko Emmi Turpeinen, 75. Hän muutti vuonna 1969 kolmeksi kuukaudeksi veljensä perheen luokse auttamaan arjessa.

– Kaikki muistot tulvivat mieleeni. Tuska ei häviä koskaan, mutta onneksi se on helpottanut, Turpeinen kertoi.

Hänen mielestään sunnuntain tilaisuudella oli iso merkitys. Se tarjosi mahdollisuuden kunnioittaa menehtyneitä poliiseja sekä käsitellä asioita. Turpeinen muistutti, että perhe ei saanut aikoinaan minkäänlaista kriisiapua, joten jokainen joutui etsimään omat tapansa selvitä tapahtumien yli.

Hänelle yksi keino on ollut runous. Turpeinen kirjoitti poliisisurmista runon Facebookiin myös torstaina, joka oli tragedian tarkka 50-vuotispäivä.

– Kuulun Jyväskylässä runopiiriin, josta sain apua todella raskaaseen päivään, Turpeinen sanoi.

Poliisisurmista jäi syvät arvet pieneen yhteisöön. Sunnuntaina oli helppo havaita, että aihe on edelleen herkkä pihtiputaalaisten keskuudessa.

Joissakin puheenvuoroissa paheksuttiin poliisit ampuneen Tauno Pasasen valintoja sekä Mikko Niskasen elokuvan Kahdeksan surmaluotia välittämää mielikuvaa Pasasesta. Pentti Turpeisen poika Juha Turpeinen kertoi, että Pihtiputaalla on yhä ihmisiä, jotka "pitävät sankarina sitä, joka oli pyssyn takana".

Kuvaavaa on sekin, että rovasti Harju pohti tilaisuuden jälkeen, että "tulinkohan minä puhuneeksi liikaa Taunosta".

Sen sijaan Suomen Poliisijärjestöjen Liiton puheenjohtaja Jonne Rinne linjasi, että Pihtiputaalle ei oltu kokoonnuttu muistelemaan elokuvaa eikä surmaajaa.

– Olemme kunnioittamassa sitä mikä meille on pyhää ja kallista. Se on isänmaan turvallisuus, Rinne sanoi.

Tähän liittyen Rinne ja poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen muistuttivat poliisin työn poikkeuksellisuudesta. Surmatut poliisit olivat saapuneet auttamaan kodistaan väkivalloin ajettua perhettä – ja tilanne on Rinteen mukaan edelleen tyypillinen.

– Poliisin on mentävä tilanteisiin, joihin kukaan muu ei mene ja toimittava, kun muut eivät pysty toimimaan, Kolehmainen sanoi.

Aivan kaikki eivät sentään kyynelehtineet Pihtiputaan sunnuntaissa. Veikko Riihimäen tyttärenpojanpoika Leonardo Riihimäki, 2, nukkui äitinsä Cecilian sylissä lähes koko muistomessun. Muistotilaisuudessa Leonardo vipelsi puolestaan iloisesti pöytien alla.

Siinä, että Riihimäen pikkulapsiperhe oli matkustanut 450 kilometrin päästä Turusta Pihtiputaalle, oli kuitenkin jotain symbolista. Se kertoi isovanhempien tekojen merkityksestä jälkipolville.

– On upeaa, että tällainen hetki on järjestetty. Minulla on iso kunnioitus isoisääni ja kaikkia suomalaisia poliiseja kohtaan, perheen isä Visa Riihimäki sanoi.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .