Kauniit kevätsäät lämmittävät järviä

Lämpimät kevätsäät ovat lämmittäneet nopesti sisävesiä. Jos hyvä sää jatkuu, ainakin Etelä-Suomessa karskeimmat uimarit voivat aloittaa rantakauden piakkoin.

Varsinkin eteläisimmässä Suomessa järvien pintavedet ovat Suomen ympäristökeskuksen mittausten mukaan paikoitellen lämmenneet jo yli 10 asteen. Yleensä järvet ovat vapun tienoilla olleet muutaman asteen kylmempiä. Rannikon merivesien lämpötila jää vielä alle 10 asteen.

Lämpimintä vesi on Tuusulanjärvessä, jossa pintaveden lämmöksi mitattiin tänään 12,2 astetta. Tämä on kuusi astetta keskimääräistä enemmän. Kymmenen asteen raja meni rikki myös esimerkiksi Päijänteessä Sysmän korkeudella, Säkylän Pyhäjärvessä ja Näsijärvessä.

Jos sää jatkuu suosiollisena, saattaa järvien vesi lämmetä viikonloppuna etelässä jopa 17 asteen tuntumaan.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

Näin keskisuomalaiset kansanedustajat ovat valmistautuneet Linnan juhliin – Anne Kalmarin mustavalkoinen puku on kivijärveläistä tekoa, Piritta Rantasen tyylistä paljastui jo vilaus

Rautatientorin metroasemalla kokoontui äärioikeiston mielenosoittajia

Historian tohtori Ari T. Manninen Viitasaaren itsenäisyysjuhlassa: "Suomen selviäminen talvisodasta on ihme"

"Aika vakuuttunut olen siitä, että kutsu Linnaan ei tullut Temptation Islandin vuoksi" – radiojuontaja Harri Moisio pelkäsi ensin kutsun olevan väärennös

Video: Näin Keskisuomalainen seuraa Linnan juhlia – poikkeuksellisen paljon vieraita maakunnasta

Ruokalastit tyhjenivät Hurstin vähävaraisten itsenäisyyspäivän tilaisuudessa sadesäästä huolimatta

Supersiistijä halusi pukeutua käveleväksi mopiksi – Saana Tyni herättää keskustelua siivousalan arvostuksesta

Maistuisiko sinulle kalanmaksaterriini? Jyväskylän yliopiston tutkimushanke selvitti, että kalanmaksalle olisi kysyntää fine dining -ravintoloissa

Pelkän peruskoulun varaan jääminen on vähentynyt, mutta ei ole harvinaista

Informaatiosodan asiantuntija: "Poliittisesti herkkien aiheiden tutkijat joutuvat miettimään, haluavatko he puhua asioista omilla nimillään" – myös Linnaan kutsutut päätoimittajat korostavat tiedon merkitystä

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.