Kaupan liitto: Liikevaihdon kasvu ei luo automaattisesti uutta työtä

Kaupan liiton ennusteen mukaan vähittäiskaupan työllisyys pienenee vuosina 2018−19 yhdellä prosentilla.

Vähittäiskaupan liikevaihto kasvaa tänä vuonna kaksi prosenttia, Kaupan liitto ennustaa. Ensi vuonna liitto ennustaa kasvun hidastuvan puoleentoista prosenttiin.

Kaupan liiton ennusteen mukaan vähittäiskaupan työllisyys pienenee vuosina 2018−19 yhdellä prosentilla.

Tukkukaupan liikevaihdon ennustetaan kasvavan tänä ja ensi vuonna pari prosenttia. Tukkukaupan työllisyys pienenee tänä vuonna kaksi prosenttia ja ensi vuonna prosentin.

Kaupan liiton mukaan liikevaihdon kasvu ei enää automaattisesti luo uusia työpaikkoja, sillä automatisaatio ja digitalisaatio mahdollistavat toimintojen tehostamisen.

Kauppa työllistää Suomessa noin 300 000 henkilöä ja on elinkeinoelämän suurin toimiala.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

MTV: Itsemurhien määrä yli kaksinkertaistui Keski-Suomessa ja Jyväskylässä koronakevään aikana

Kirri-Tikkakoski moottoritien rakennustyöt siirtävät Nelostien liikenteen rinnakkaistielle elokuussa – tie Puuppolan ja Vehniän välillä suljetaan kokonaan

Palokan suurpalo: Kotinsa menettäneille löydyttävä kymmeniä asuntoja – "Monella jäi puhelinkin taloon"

Kaura- ja ruiskuitu vähensivät lihomista: maksan rasvoittuminen hidastui, kun kuituja lisättiin länsimaiseen, rasvaiseen ruokavalioon

Otkesin tutkija ensikäynnin jälkeen: palo ei riehunut asunnoissa lainkaan, mutta vesivahingot ja savunhaju tekevät niistä asuinkelvottomia

Kun myrsky katkaisi monelta sähköt, Juhani Savolaisella ei ollut hätäpäivää – 40 aurinkopaneelia pitävät huolen siitä, ettei hänen tarvitse kesällä maksaa sähköstä ollenkaan

Oikeustieteellisiin pääsee pisteytysvirheen vuoksi 46 opiskelijaa aiottua enemmän

Paloturvallisuus on asiantuntijan mukaan Suomessa pääosin kunnossa, mutta valvonta on vaikeaa – tulipalon leviäminen voi olla kiinni pienistäkin virheistä rakentamisessa

Palokan senioritalon asukkaiden kotiinpaluun ajankohta riippuu rakennusten vaurioista – poliisi tutkii tapausta tuottamuksellisena yleisvaaran tuottamuksena

Seinäjoen koruvarkaudesta epäiltyjä miehiä ei ole saatu kiinni – yrittäjän mukaan liikkeeseen murtauduttiin kattoon tehdyn reiän kautta, poliisi ei kommentoi tekotapaa

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.