Kaura maistuu kansalle – Fazer-kauppa nosti välipalayhtiön pomon top 30:een

Yosa-tuotteita valmistavan Biofermen entinen toimitusjohtaja on poikkeus digimiljonäärien joukossa

Kauran uusi nousu ja vegetuotteiden suosion kasvu olivat jättipotti hapattamalla valmistettuihin kauratuotteisiin erikoistuneelle Biofermelle. Viime vuoden maaliskuussa Fazer-konserni ilmoitti ostavansa Biofermen ja Yosa-kuluttajabrändin siirtyvän Fazerin nimen alle.

Kauppa vei Biofermen toimitusjohtajan Niko Scharlinin viime vuoden verolistan sijalle 26. Scharlinin ansiotulot olivat vajaat 93 000 euroa, ja pääomatuloja kertyi lähes 9,8 miljoonaa euroa.

Scharlin toimi Biofermen toimitusjohtajana tämän vuoden elokuun alkuun asti, kunnes yritys sulautui kokonaan Fazeriin ja toimitusjohtajan pesti lakkasi. Hän kertoo STT:lle jatkavansa edelleen Fazerin palveluksessa.

 

Paalupaikalla markkinan muutoksessa

Pelialan suurituloisten seassa välipaloja valmistava yritys on poikkeus. Scharlin pitää tätä viestinä siitä, että pitkäjänteinen työ on kantanut hedelmää.

Mukana on hänen mukaansa toki tuuriakin, sillä sekä vegeruokien että kauran suosion kasvu on satanut Yosan kaltaisten tuotteiden laariin.

– Tietysti silläkin on iso merkitys, että olimme markkinassa ennen kuin ketään muuta kiinnosti tällaisten tuotteiden tekeminen. Olimme paalupaikalla, kun markkina lähti kunnolla kasvamaan, Scharlin toteaa.

Bioferme on Scharlinin äidin Merja Scharlinin perustama, ja aluksi mehutuotteita valmistettiin perheen kodin autotalliin saneeratussa tilassa. Niko Scharlin toimi Biofermen toimitusjohtajana viimeiset kolme vuotta, ja tätä ennen hän toimi muun muassa myyntipäällikkönä.

Fazer-kaupalla Scharlin kertoo Biofermen hakeneen kumppania, joka mahdollistaa seuraavien kasvuaskelien ottamisen ja uusien vientimarkkinoiden avaamisen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

Nuori mies potkaisi vieraasta autosta sivupeilin rikki ja löi nyrkillä sivulasiin Keuruulla

Star Warsin uudet suunnitelmat julkaistiin – seuraavaksi kerrotaan tarinoita Jedien kulta-ajoilta

Yritykset tukivat liikkumista viime vuonna keskimäärin 230 eurolla työntekijää kohti – "Kuntobonukset eivät saa johtaa epätasa-arvon tunteisiin työyhteisöissä"

Poliisi tapasi maanantai-iltana useita ajo-oikeudettomia kuskeja Jyväskylässä ja Äänekoskella

Syyttäjä: Häkkäsen ex-avustaja palautti kahdelta yrittäjältä saamansa rahat vasta poliisitutkinnan alettua – puolustuksen mukaan kyse vanhojen lainojen maksamisesta

Sosiaali- ja terveysministeriö varautuu koronaviruksen vuoksi – asetti työryhmän torjuntatoimien suunnitteluun ja johtamiseen

Jyväskyläläisäiti kuvaa Facebook-päivityksessään aamuista episodia, jossa lapset jäivät lukkojen taakse autoon – "Että sellainen maanantai"

Lappiin odotettavissa poikkeuksellinen tulvakevät, kriittisimmät paikat ovat Kemijoen, Ounasjoen ja Ivalojoen alueilla

Muovinkeräys pakolliseksi tuhansilla kiinteistöillä Keski-Suomessa – taloyhtiöiden jätekatoksissa on ahdasta jo nyt

Ex-oikeusministerin ex-erityisavustaja syytteessä törkeästä lahjuksen ottamisesta

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.