Keijo Hämäläinen Jyväskylän yliopiston johtoon

Uusi rehtori on syntyisin Viitasaarelta.

Jyväskylän yliopiston hallitus on nimittänyt professori Keijo Hämäläisen, 53, yliopiston uudeksi rehtoriksi.

Hämäläinen valittiin rehtorin tehtävään viisivuotiskaudelle 1.8.2017- 31.7.2022. Rehtorin tehtävä vapautuu, kun nykyisen rehtorin Matti Mannisen toimikausi päättyy heinäkuun lopussa. Myös etukäteisspekulaatioissa Hämäläistä pidettiin ennakkosuosikkina.

Yliopiston hallituksen puheenjohtaja Anne-Christine Ritschkoff iloitsee, että hallitus on tyytyväinen saatuaan parhaan mahdollisen rehtorin yliopistolle. Loppusuoralle eteni yhteensä viisi rehtorikandidaattia Hämäläisen lisäksi: Petri Karonen, Henrik Kunttu, Minna-Riitta Luukka ja Hanna-Leena Pesonen.

Hämäläinen toimii parhaillaan Helsingin yliopiston päätoimisena vararehtorina. Tätä ennen hän on toiminut matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan dekaanina ja fysiikan professorina vuodesta 2002 lähtien Helsingin yliopistossa. Hämäläinen on tehnyt tutkimustyötä ulkomailla useiden vuosien ajan muun muassa USA:ssa ja Ranskassa.

Hämäläinen on syntynyt Viitasaarella ja kirjoittanut ylioppilaaksi Suolahden lukiosta 1982. Hän on väitellyt filosofian tohtoriksi fysiikasta 1990 Helsingin yliopistossa.

– On hienoa palata kotiseudulle johtamaan erinomaista yliopistoa ja tuoda omien kokemusten kautta näkemyksiä sen kehittämiseen. Toivon, että aiemmissa tehtävissäni luotujen verkostojen avulla pystyn myös vahvistamaan Jyväskylän asemaa kansallisessa korkeakoulukentässä, Hämäläinen toteaa.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen verkko joka päivä 15 eur. / 3 kk kestotilauksena

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .