Kekkonen kuoli 30 vuotta sitten – tätä hän merkitsee nykyihmisille

Mahtimiehen kuolemasta on vuosikymmeniä, mutta suomalaiset eivät ole unohtaneet Kekkosta.

Urho Kaleva Kekkosen kuolemasta tulee tänään kuluneeksi 30 vuotta. Keskisuomalainen kävi kysymässä Jyväskylän Kävelykadulla, mitä Suomen pitkäaikaisin presidentti nykyään ihmisille merkitsee ja mitä Kekkosesta tulee mieleen.

Tasapuolisuuden vuoksi, vastaan muille esitettyyn kysymykseen itsekin.

Omat muistikuvani Kekkosesta ovat vähäiset. Olin kolmevuotias Kekkosen kuollessa, mutta muistan nähneeni hänen hautajaisiaan televisiosta. Kekkonen on itselleni suurin Suomen presidenteistä. Nykyisin yleistyneet suomettumispuheet ärsyttävät, vaikka onhan niissä jotain perää. Jos poliittisesti oltiinkin rähmällään itään, niin taloudellisesti Kekkonen ainakin ajoi tiukasti Suomen etua: myönnytyksiä tuli sekä idästä ja lännestä, ja Suomen talouskasvu oli aivan eri prosenttiluvuilla kuin nykyään.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

Kärnä STT:lle viestikohusta: En ole syyllistynyt minkään tyyppisiin rikoksiin enkä ole häirinnyt ketään

Professori Pasi Fräntin sapattivapaa mullistui Kiinan autioituneessa miljoonakaupungissa – "Ensin lähinnä huvitti, kun vähän köhisemällä kahvilasta löytyi hyvin tilaa"

Kansanedustaja Mikko Kärnän lähettämät alastonkuvat nousivat otsikoihin – "En ole syyllistynyt minkään tyyppisiin rikoksiin enkä ole häirinnyt ketään", hän sanoo

VR: Veturinkuljettajien ylityö- ja vuoronvaihtokielto vaikuttaa junaliikenteeseen

Lisää suomalaisia lennätetään koronaviruksen riivaamasta Wuhanista Pariisiin

Joka viides suomalainen nainen kokee saaneensa oireita työpaikkansa sisäilmasta – osa sairastuneista hyötyi terapiasta

Osa sisäilmasta sairastuneista hyötyi terapiasta

Palokan yhtenäiskoululle avustusta iWall-liikuntapeliseinän hankkimiseen – nämä 14 hanketta saivat rahoitusta Jyväskylän nuorisovaltuustolta

Aika ajoi ohi ikääntyneiden hyvinvointia kehittäneestä säätiöstä – Jyväskylä asettamassa GeroCenterin selvitystilaan

Kirittäret menetti valtavasti taitoa ja johtajuutta, tilalle joukko nuoria lupauksia – ”Meillä on se perimä olemassa, mitä voittaminen vaatii”

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.