Kelan puhelinpalveluissa ruuhkaa

Kelassa eletään nyt vuoden kiireisimpiä viikkoja.

Kelassa ovat meneillään vuoden kiireisimmät kaksi viikkoa, ja Kelan puhelinpalvelussa on odotettavissa ruuhkaa. Kela ennakoi, että pahimmillaan seuraavien kahden viikon aikana puhelinpalvelun jonotusaika on noin 20 minuuttia. Pahimmat ruuhkat ajoittuvat lounasaikaan.

Useimmat kysymykset liittyvät vuoden alussa tuleviin etuusmuutoksiin.

Toimeentulotuki syynä ruuhkille

Tänä vuonna Kelassa on erityisen kiireistä, sillä toimeentulotuen hakeminen siirtyi vuoden alussa Kelalle. Kela kertoo varautuneensa muutokseen palkkaamalla lisää henkilökuntaa.

 Kelaan tuli joulukuussa yhteensä 60 000 toimeentulotukihakemusta. Kela odotti, että hakemusten tulo olisi ollut vilkkaampaa, joten hakemusten määrän odotetaan kasvavan tammikuun aikana.