Kellokosken sairaalan henkilöstö marssii ulos – syynä lakkautusuhka

Tuusulan Kellokosken sairaalan henkilökunta järjestää tänään ulosmarssin, jolla vastustetaan sairaalan toiminnan lopettamista.

Ulosmarssiin osallistuvat kahden ammattiliiton eli Tehyn ja JHL:n jäsenet. Työntekijät ovat poissa töistä kello 14–15.

Ulosmarssilla henkilöstö haluaa kiinnittää huomiota Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin johdon suunnitelmiin lakkauttaa Kellokosken psykiatrinen sairaala sekä siirtää sen toiminnot Helsinkiin viimeistään vuoden 2019 aikana.

Henkilökunnan mukaan ulosmarssi toteutetaan potilaiden hoitoa tai turvallisuutta vaarantamatta. Osastoille jää minimimiehitys.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

Suomalaisten SS-miesten osallisuus Kaukasuksen teloituksiin varmistui, kertoo Kansallisarkiston selvitys

Kansalaisjärjestöt: Al-Holin leirillä olevia lapsia ei voida erottaa vanhemmistaan

Eduskunnassa keskustellaan Marinin hallitusohjelmasta – "Pääministerin valitsi kansan sijaan sosiaalidemokraattien puolue-eliitti"

Kemikaalivarastoon tunkeuduttiin Espoossa: yksi loukkaantui, epäillyt poistuivat paikalta – Merivartiosto tehostaa rajavalvontaa pääkaupunkiseudulla

Näitkö mustaan huiviin naamioitunutta miestä sunnuntai-iltana Keljonkankaalla? Poliisi pyytää havaintoja kaupan ryöstäjästä

Kokous käynnissä: Hallitus käy läpi linjaansa al-Holin suomalaisten auttamisesta

Pelti rytisee usein Nelostiellä Viitasaaren ja Pihtiputaan välillä – mutta mistä onnettomuudet johtuvat?

Presidentti Niinistö on välittänyt Viron presidentin Kersti Kaljulaidin anteeksipyynnön Suomen pääministerille ja hallitukselle

Joululaulut kaikuvat kovaa, mutta monille liian korkealta – Musiikkikasvatuksen lehtori selittää, mistä on kysymys

Laula vielä kerran – katso tallenne kauneimmista joululauluista Kaupunginkirkosta Jyväskylästä

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.